Kuukausi: huhtikuu 2016

Tänään Vammalassa järjestettiin Hyvän Olon Tapahtuma jossa myös mulla oli kunnia olla mukana. Lähdettiin aamulla yhdeksän maissa ystäväni Piiun kanssa Kohti autoliikettä, jossa tapahtuma järjestettiin. Meillä oli messutarjouksia arganöljy-tuotteista, Aloe verat mukana tietenkin sekä letti- ja kiharabaari. Tuotteet eivät liikkuneet meillä sen paremmin kuin muillakaan mutta ihmismäärä oli valtava ja lettejä sai vääntää alusta loppuun asti. Pääsin myös ekaa kertaa ala-asteen jälkeen puhumaan mikrofoniin pienen haastattelun merkeissä, ja pakko sanoa että laittoi kyllä kädet tärisemään, sen verran jännitti. Juontajana tapahtumassa oli Nina Juurakko-Vesikko, sekä lasten vetonaulana Timo-taikuri.

Messuilta lähteissä käytiin vielä syömässä Hovipiiassa, ja oli kyllä niiin hyvää, joskaan ei kovin terveellistä, ruokaa 😀

Tässä on nyt kuumeilun jälkeen takana seitsemän päivän työputki ja vielä pari päivää edessä, mutta onneksi keskiviikkona tiedossa sitten vapaapäivä ja pitkästä aikaa myös itse parturiin. Tällaisessä härdellipäivässä korostuu ystävän apu ja tuki, enkä voisikaan olla enää kiitollisempi Piiulle, joka lähti auttamaan ja seuraksi <3 Meillä oli ihan huippupäivä!

Nyt taidan kömpiä sohvalle maate ja syventyä telkkarin maailmaan, hellurei! 🙂

Elämä tulee ja menee. Aurinko nousee joka aamu vaikka näyttäisikin harmaalta. Joskus väsyttää etkä jaksaisi nousta peiton alta. Seuraavana aamuna hymyilyttää jo aamun ensisäteiden pilkistellessä sälekaihtimien lomasta kasvoillesi. Tänään riitelette, huomenna hymyilette ja halaatte. Potkaiset ehkä varpaasi pöydän kulmaan, ja huomenna poimit lenkillä maasta kolikon. Tänään peilistä katsoo vääränlainen nainen tai mies, mutta huomenna olet onnellinen ollessasi juuri sinä, koska olet ainutlaatuinen.

Elämä koettelee, heittää eteemme mahdollisuuksia, ja usein on itsestäsi kiinni miten niihin suhtaudut, piiloudutko vai tartutko tilaisuuksiin. Elämä kuitenkin jatkuu. Ollaan onnellisia jokaisesta aamusta johon saamme herätä, elämä ei koskaan ole itsestäänselvyys

Raiteet jatkuvat <3

Otsikko on aika huomiota herättävä, myönnetään. En kuitenkaan keksinyt osuvampaa. Mietin asiaa tänään kun olin leikkaamassa hiuksia yhdellä hoitokodilla yhdeksän tuntia, syömättä mitään. En yksinkertaisesti kehdannut, niin naurettavalta kuin se kuullostaakaan. Mietin vaan että jos ne miettii et miksi tuollainen läski tarvitsis ruokaa. Ymmärrän kyllä kuinka idiootilta teksti näyttää ajateltuna, saati kun se ääneen kirjoittaa, mutta niin mä kuitenkin mietin. Omat ajatukset hävettää, koska mä en todellakaan oleta kenenkään muun pyöreän ihmisen olevan syömättä, enkä ole sitä itsekkään. Äsken kuitenkin söin, kauhean lautasellisen makaroonia ja sen jälkeen seisoin peilin edessä pettyneenä itseeni ja siihen, että olen viimeiset viisi vuotta, vähintään, tavoitellut unelmakroppaani, laihuutta, hyvinvointia, parempaa minää, mitä vielä. Tässä mä kuitenkin olen, L-kokoisissa vaatteissa ja makkara vyötäröllä tuijottamassa harmistuneena tuota naista.

 

Niin monta kertaa kuin olen yrittänyt päättää muuttuvani haluamakseni naiseksi ja päättänyt lakata välittämästä muiden mielipiteistä, luvannut lopettaa itseni häpeämisen ja inhoamisen, tässä mä kuitenkin olen alkupisteessä, oppimatta mitään enkä vieläkään ole päässyt edes sinuiksi itseni kanssa. Edelleen kuvittelen että onnellisuus on kiinni kiloista vyötäröllä. Tänään tunnen itseni epäonnistuneeksi. Ehkä huomenna ajatus on jo toinen.

Ehkä mä vielä joskus ymmärrän että mulla on lupa olla onnellinen vaikken omistakaan bikinivartaloa.

-En mää tykkää että naisella näkyy sikspäkki, ei se oo hyvännäköistä! Ei naisten kuulu näyttää mieheltä, sanoi yksi parikymppinen asiakkaani kun keskustelu ajautui naisten ulkonäköön ja fitnessbuumiin. Katsoin häntä vähän kummaksuen ja aloin nauraan. Mies katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi mitä ihmettä nauroin. Mä olin vain todella yllättynyt. Siinä samalla tajusin kuinka laput silmillä mä itse kuljen.

Olen ajatellut, kyseenalaistamatta yhtään, että mä itse esimerkiksi olen ruma. Sen tarkemmin miettimättä miksi, mutta koska itse näen useimmiten peilistä ruman naisen, olen kuvitellut kaikkien muidenkin, etenkin miesten ajattelevan että mä olen ruma ja pyöreä, thats it. Mä olen yhtään se suuremmin miettimättä ajatellut että olisi kiva olla kaunis nainen, vetävän näköinen ja sellainen että voisi pukeutua haluamiinsa vaatteisiin häpeämättä. Ihan niinkuin en saisi tehdä niin  jo nyt. Koen myös hirveää tarvetta selitellä syömisiäni ja tekemisiäni kavereille, ihan niinkuin minun tarvisi tehdä sitäkään.

Kauneusihanteita on miljoona erilaista, luo itse omasi.

Juuri sinä olet jollekkin kauneinta maailmassa. Älä unohda sitä <3

Tiedättekö sen tunteen kun kuume vaan jatkuu ja jatkuu? Kun päätit olla valittamatta siitä mutta sitten menee hermot. Mäkin päätin niin mutta nyt tulee jo itku. Eilen oli yhdestoista päivä kuumeessa ja yskä vaan yltyy eikä nuhakaan ole helpottanut yhtään. Kylkikipu pahenee ja mononukleoosin tulokset junnaa jossain labrassa. Olo on niin voimaton että itkettää koko aika ja toisaalta tekis mieli ottaa kahvakuula ja paiskoo sitä hetki. Mulle tuli äsken semmonen olo ja kävin laittamassa pesukoneen päälle, se oli jo tarpeeksi urheilusuoritus tähän.

Kuinka voikaan ärsyttää näin paljon? Tilanne olis aivan toinen jos olisin vieraalla töissä, voisin marssia lääkäriin hakeen lisää sairaslomaa. Mutta ei rahat riitä olla enää kipee, jouduin perumaan viime viikolla asiakkaat ma-to ja perjantaina vedin vaan buranaa ja hoidin loppuviikon työt kuumelääketokkurassa. Tiedän että ihan typerää sekin mutta vuokra on pakko maksaa niinkuin kaikki muukin, ei auta vaikka on kipeenä. Aina välillä olo on vaan epätoivoinen. Tää on neljäs flunssa ja kuumetauti tänä talvena. Kun yhdestä taudista paranee, toinen iskee pahempana. Ärsyttää tuhlata omaisuus vitamiineihin, lisäravinteisiin ja koittaa kiinnittää ruokailuihin huomiota, vain todetakseen että taas kipeänä.

.

Tänä aamuna kun avasin Facebookin, oma kuumeilu ja flunssa unohtuivat sekunnissa. Kylmät väreet löivät selkään. Koulubussi oli ajanut tieltä kyljelleen, yksi tyttö lentänyt lasin läpi ja jäänyt vissiin osittain bussin alle, luojan kiitos jäänyt henkiin. Mun oma pikkuveli joutui todella vakavaan onnettomuuteen pari vuotta sitten, ja lähellä  oli niin hengenlähtö kuin kävelykyvyttömyys. En ikinä eläessäni ole kokenut niin suurta tuskaa kuin joutua seuraamaan hänen taistelemistaan sairaalanpedistä kiinni elämään. Kuinka olisin tehnyt mitä vaan ollakseni siinä hänen sijastaan, kumpa olisin voinut ottaa edes osan kivusta itselleni. Kuinka sain paniikkikohtauksia vielä vuoden päästä tapahtuneesta vain kuullessani ambulanssin äänen. Kuinka joka kerta sydän lyö kaksi ylimääräistä lyöntiä kun äiti soittaa sunnuntaiaamuna. Kumpa aikaa voisi kääntää ja pysäyttää vastaantulevan auton.

Siinä kohtaa ei ihan kamalasti paina aamupalan makroravinteet tai kuusi ylimääräistä kiloa kylkikinkuissa. Sillä ei ole tippaakaan väliä kun on kyse siitä käveletkö enää koskaan, toivutko koskaan normaaliin elämään? Ei sillon ole väliä söitkö kaurapuurosi seassa mehukeittoa vai raejuustoa, ja kumpi olisi optimaalinen valinta kohti bikinivartalotavoitettasi.

Ymmärrän että unelmakropan tai täydellisen hyvinvoinnin tavoittelu on tärkeää, itseänikin se kiinnostaa, mutta aina silloin tällöin olisi kuitenkin hyvä miettiä mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää. Pitäkää huoli tärkeimmistä ja muistakaa kerto kuinka paljon rakastatte.

Kaikkea hyvää loukkaantuneelle tytölle ja voimia parantumiseen <3

Nyt se sitten iski kunnolla. Eilen sain kaktuksen kurkkuuni ja olo alkoi olla paha. Viime yö meni noin kolmen tunnin unilla koska mä vaan yskin, niistin, yskin niistin ja lisäksi kurkkua ja niveliä särki ihan hirveesti, ei toivookaa nukkumisesta.

Tää työpäivä oli sanalla sanoen kamala. Niistin joka välissä ja yskin ja luulen että oli myös kuumetta, en ole viittinyt mitata kun ei se mitään muuta kuitenkaan. Tänään töitä oli lähes 11h mikä oli selkeästi liikaa kipeenä. Nukahdin istualleni sohvalle. Kello on puoli kahdeksan mutta aattelin könytä suihkun kautta nukkumaan tai ainakin maate. Toivottovasti paranis pian että pääsis kuulaileenkin..