Rinnassa jäytää epäilys ja pelko, kun sä olet muualla. Missä sä olet ja kenen kanssa. Mitä teet juuri nyt? Olenkohan sulle edes tärkeä? Mitä jos sä toimit samoin kuin… niin, minä.
Oli aika pysäyttävää tajuta toi. Etten epäile tekojesi vuoksi, vaan omien tekojeni. Omien liian isojen virheitteni.
Virheet kuitenkin opettavat ja mä tiedän nyt paremmin, miten toimia. Pakokauhun vallassa olisin halunnut juosta pois, piiloutua, hävitä jonnekkin. Koska musta ei ollut tekeen päätöksiä, ajoin omalla toiminnallani muut ihmiset kauemmas minusta, etäännyyin niin kauan että kaikki oli jo myöhäistä.
Mä en halua toistaa virheitäni, enkä epäillä toisen tekevän niitä samoja ratkaisuja.
Älä puhu rakkaudesta josset totta tarkoita, Älä onnen pikkuenkeleitä, luotas karkoita, Sulle pahaa en mä toivo mutta vihaan valhetta.
Ton mä olen oppinut. Ettei sanat, vaan ne teot.