Kuukausi: helmikuu 2017

Kun mua sattuu, kun sydämmessä veitset kääntyy Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen

Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy ,Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen, kuolevainen

Niin juuri se menee. Sattuu jonkin aikaa niin helvetisti, että luulet kuolevasi siihen kipuun ja tuskaan, luulet että sydän on revitty irti rinnasta ja ehkä osittain onkin. Mutta se palautuu. Se vie aikaa, se tekee kipeää, se ei ole helppoa. Ei koskaan. Mutta ehkä elämä lipuu kkuin joki. Välillä helposti aavaa pitkin, välillä edessä on pato josta vain osa jatkaa eteenpäin. Kuitenkaan ei pitäisi ajatella ihmissuhteita virheinä, vaan olla niistä jokaisesta kiitollinen. Jokainen opettaa jotakin, ja jatkat ehkä hieman entistä vahvempana eteenpäin. Se mikä ei tapa, sattuu helvetisti. Mutta myös vahvistaa.

 

Ne näkee kyllä kyyneleeni, mut ne ei tule halaamaan Ja lapsille on helppo sanoa tuntemattomia täytyy varoa

Sinä saat itkeä. Saat tuntea olevasi turta. Kokea vihaa, raivoa ja mustasukkaisuutta. Saat vielä kääntää pääsi ja muuttaa mielesi. Elämässä ei ole parasta ennen päiviä, ei liian myöhäisiä päätöksiä

 

Haavoitun, kun mua pitelet noin, kipu vain voimistuu Oisin sun nyt kun haluat pois ja ovi vain sulkeutuu

Joskus teet päätöksiä joita pelkäät katuvasi myöhemmin valtavasti, mutta juuri sillä hetkellä ne tuntuvat ainoilta mahdollisilta, ainoilta mitä pystyt tekemään. Pelkäät katumista, mutta kuitenkin sydän ja tunteet vievät voiton.

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon

Joskus haluat vain käpertyä syliin. Olla pieni, tuntea olevasi arvostettu ja rakastettu, ja jokaisella pitäisi olla siihen oikeus. Ehkä me jokainen pelkäämme loppuja, pelkäämme myöhästyvämme, yritämme repiä kaiken irti joka sekunnista emmekkä anna elämälle aikaa näyttää mitä se voisi tuoda tullessaan.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.

kursivoidut laulunsanat Johanna Kurkela

.kaikuu, mun huoneissa. Ja sä ihmettelet vaan mikset mua saakkaan palaamaan, no koska sun säätäessä toiseen mä rakastua taisin..” -chisu

Viikko sitten niin, me yhteen palattiin, ja eilen erottiin, hmmm, ja lähipäivinä mä tiedän että sä tartut mua kädestä, hhmm..

Mä tiedän että tää lyö mua vielä vasten kasvoja, lujaa. Mua ahdistaa, en halua enkä osaa päästää ketään oikeasti lähelleni, mutten osaa vaan kunnolla irrottautua. Jos elämä on peli, mä  olen valinnut liian monta nappulaa, enkä varmasti pääse maaliin. Lopulta mä jään ihan yksin ja se pelottaa jo valmiiksi.

Liian iso tarve irrottautua ja olla oikeasti yksin, liian iso pelko, että jäisi täysin yksin. Pallo nilkassa roikkumista ja rumia sanoja.

En ole mitään mitä minusta luulet en edes mitä suostun kertomaan Vain näet jälkeni peittäneen vuosien patinan kun minä odotan

Mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin Sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään

-yö.

Pimeitä polkuja, mustattuja päiväkirjan sivuja. Sensuroituja sanoja, katkeria kyyneleitä. Ahdistavaa, raastavaa kipua ja täydellistä lamaannusta.

Riehuvaa rakkautta, mieletöntä intohimoa, liikuttavia tunteita, onnenkyyneleitä. Hillitöntä naurua, pulppuavaa iloa ja läheisyyden hetkiä

Vastakohtien maailma, koitat rakentaa sinne oman tiesi, mutta se ei ole koskaan helppoa. Ei helpotu ehkä koskaan, mutta antaa kuitenkin lopulta niin paljon enemmän kuin ottaa, lisää kierroksia ja vauhtia, ja välillä lyö kapuloita rattaisiin, tai kunnon klapeja, siltä ainakin joskus tuntuu.

Kuitenkin, joka päivä pitäisi muistaa miten kiitollinen saa olla jos vieressä on yksikin ihminen, joka rakastaa, välittää, huolehtii. Kukaan meitä, eikä yksikään päivä, ole koskaan itsestäänselvyys, ei koskaan. Jos voit kertoa rakastavasi tänään, älä jätä sitä huomiseen. Milloinkaan ei tiedä koska on liian myöhäistä.

Tänään kirkoissa on pidetty hartauksia mopoautokolarissa Sastamalassa kuolleiden nuorten muistolle. Mikään ei oikeuta autoilijan tekoa. Mikään ei saisi antaa anteeksi yhden rattijuopon halveksuttavaa tekoa, loputtoman tuskan aiheuttamista heidän läheisilleen ja heidän elämiensä loppumista. Tälläisinä hetkinä mä en usko kaikella olevan tarkoitusta. Ei ole. Ei kuolemalla ole mitään tarkoitusta. Mä olen ollut liian lähellä menettää elämäni rakkaimman ihmisen onnettomuuden vuoksi, eikä se tunne unohdu. Ei se pelon ja tuskan määrä. Voimia <3

Mä oon niin sekaisin, et tiedä mitä sul on edessä. Sitoisitko sä mut sänkyyni kii, kun yritän paeta unistas hiljaa.. -Aleksanteri Hakaniemi, etsi mut

Mutta miksi pysyisit perässä? Miksi edes yrittäisit? Oon miettiny viime aikoina että onko oikeasti ainoo normi, ainoo malli se perinteinen parisuhde, elämämme loppuun asti ja aamen. Vai voiko ihminen olla kokonainen ja ehjä, onnellinen ilman rakkautta, ainakaan parisuhdemerkityksessä.

Välillä musta tuntuu etten osaa pysähtyä, asettua aloille enkä edes tahdo tehdä sitä. On aikoja jolloin kaipaa kainaloon, ja aikoja jolloin saa kokea olevansa vapaa ja itsenäinen, tuntea olevansa vahva ilman ketään kehen nojata.

Saada vapaus ihastua, rakastua, ehkä vain hymyillä ja jatkaa matkaa.

Jos kaipaa elämässä aikoja, jolloin viettää aikaa ystävien kanssa, harrastaa omia juttujaan, tehdä töitä ja olla välillä ihan itsekseen, onko se loukkaavaa toista kohtaan? Ja jos se on, miksi? Meillä jokaisella on vain yksi elämä, ja isini sanoin;

”Jos sää ton ikäsenä mietit millinkin verran ookko jonkun kanssa vaan siks ettet loukkaa toista, etkä vaan toimi sen mukaan mikä tuntuu oikeelta, sää olet kolmekymppisenä kusessa”

kiitos isi <3

 

Tunteiden heittelyä puolelta toiselle. Sitoutumiskammoinen?

Miksi sä annat koskettaa ja silti annat jarruttaa sä kaiken multa saisit, mut oot vaa mun sunnuntaisin.

Ei mulla oo aikaa selvitellä eikä selitellä oli mul kivaa kieltämättä, mut anna mun jo mennä. Ehkä pelkään sitoutumistraumoja oon nähny liian läheltä rakkauden hautoja.

Miks sä annat koskettaa ja silti annat jarruttaa sä kaiken multa saisit, mut oot vaa mun sunnuntaisin.

 Vastasin et siin on ero pirussa ja enkelissä

Sirpaleita siellä täällä, miksen mä voi jäädä..

Tunnut liian hyvältä ollakses tuntematon

Juoksen karkuun vaik sen pitäis olla päinvaston

’Mä kuulin muutama päivä sitten näiden Janne Ordenin laulun sanojen osuvan minuun kuulemma liiankin hyvin. Aloin miettimään että johtuuko nää kaikki sotkut suhteessa(??) vain siitä että mä pelkään sitoutua, vaiko että mä haluan olla vapaa. Vapaa päättämään, vapaa lähtemään, vapaa tulemaan. Vai pelkäänkö vaan ihan liikaa ettei musta ole tähän, etten ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi luottamuksen tai rakkauden arvoinen.

Mä halusin olla vapaa ja yksin, mut joku sarvipäinen lisäs siihen -äinen, musta tuli vapaa ja yksinäinen? chisu

Mutta kuitenkin mä rakastan liikaa repiäkseni juuret irti, se pelottaa liikaa. Ja pelkään sen olevan liian suuri virhe. Mulla on kuitenkin pakollinen tarve saada omaa tilaa ja aikaa, mä olen hankala. Mua ei voi kahlita, ei määrätä eikä liikaa päättää mun puolesta, mä olen aivan liian itsepäinen siihen.

Jos löytäjä saa pitää, etsi mut.