Pelko onnellisuudesta

Otsikko on aika huomiota herättävä, myönnetään. En kuitenkaan keksinyt osuvampaa. Mietin asiaa tänään kun olin leikkaamassa hiuksia yhdellä hoitokodilla yhdeksän tuntia, syömättä mitään. En yksinkertaisesti kehdannut, niin naurettavalta kuin se kuullostaakaan. Mietin vaan että jos ne miettii et miksi tuollainen läski tarvitsis ruokaa. Ymmärrän kyllä kuinka idiootilta teksti näyttää ajateltuna, saati kun se ääneen kirjoittaa, mutta niin mä kuitenkin mietin. Omat ajatukset hävettää, koska mä en todellakaan oleta kenenkään muun pyöreän ihmisen olevan syömättä, enkä ole sitä itsekkään. Äsken kuitenkin söin, kauhean lautasellisen makaroonia ja sen jälkeen seisoin peilin edessä pettyneenä itseeni ja siihen, että olen viimeiset viisi vuotta, vähintään, tavoitellut unelmakroppaani, laihuutta, hyvinvointia, parempaa minää, mitä vielä. Tässä mä kuitenkin olen, L-kokoisissa vaatteissa ja makkara vyötäröllä tuijottamassa harmistuneena tuota naista.

DSC_0258

 

Niin monta kertaa kuin olen yrittänyt päättää muuttuvani haluamakseni naiseksi ja päättänyt lakata välittämästä muiden mielipiteistä, luvannut lopettaa itseni häpeämisen ja inhoamisen, tässä mä kuitenkin olen alkupisteessä, oppimatta mitään enkä vieläkään ole päässyt edes sinuiksi itseni kanssa. Edelleen kuvittelen että onnellisuus on kiinni kiloista vyötäröllä. Tänään tunnen itseni epäonnistuneeksi. Ehkä huomenna ajatus on jo toinen.

Ehkä mä vielä joskus ymmärrän että mulla on lupa olla onnellinen vaikken omistakaan bikinivartaloa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.