feikataan, et mä oon vielä tässä

Tyhjyyden tavoittamattomat reunat? Onko olemassa taivasta, entä helvettiä? Jos on, löytääkö sen todella kuoltuaan? Mä en usko sellaiseen. On vain tyhjyys, tummaa pimeyttä, jossa ei enää tarvitse tuntea eikä olla

Ei tuntea häpeää, ei vihaa, surua tai katkeruutta, ei mitään. Vihdoinkin saa olla ei mikään, ei mitään, vain unohdettu osanen maailmankaikkeudessa, häviävä, kohta ohitettu pala elämää.

Kipua jonka uskot rauhoittavan. Pelkoa jota sä et enää tunne kuolemaa kohtaan. Koska mitä väliä. Ei kuitenkaan ole mitään. Lääkkeet alkavat vaikuttaa pikkuhiljaa saaden olon sekavaksi, tyhjiö päässä kasvaa. Jos kaikki loppuu, mun koira ei jää yksin. Sillä on paikka. Mä olen varmistanut sen kaiken varalta.

Alkuja ja loppuja, eikä sittenkään mitään pysyvää. Mitä väliä millään on, kun aika juoksee ohitsesi jättäen sinut kyydistä, paiskoen tien sivuun, josta sut voidaan potkaista aina vaan vähän syvemmälle ojaan, pois jaloista.

Mä olen vaan sekaisin. Ainahan voi leikkiä että mä olen tässä. Jos katsot tarkasti, näet ihmisen kuoret. Sisällä- ei enää mitään.

Perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet

Lyökää. Repikää kappaleiksi. Jalat alta uudelleen ja uudelleen. Kuka ikinä sä oletkaan, sinä saatana joka revit narujasi, leikkien meillä. Jos kiskon tuosta, kaatuuko se? Nyt, nyt kun kamppaan, koko maailma hajoaa alla. Murretaan terveys, koko mieli, pikkuhiljaa, ja välillä kerralla lujempaa.

Mä olen väsynyt odottamaan tän loppua. Mieluummin kertaheitolla paskaksi kuin tällä tavoin, hitaasti rikkoen, murtaen viimeiseen hetkeen.

Ahdistus hallitsee elämääni, kuristava vanne rintakehällä kiristää, vain kiduttaakseen, muttei purista tarpeeksi lujaa tappaakseen, Mä en tiedä olisiko silläkään enää väliä. Syke nousee, vapina lisääntyy, tekee mieli repiä hiukset päästä. Mä tiedän istuvani sängyllä, mutta näen itseni kuin vieras, huoneen nurkasta tuijottaen tuota vapisevaa myttyä, joka tiedän itse olevani.

Hullu.

Sairas.

Epätoivoinen.

Tyhjyys valtaa pään ja mielen, repii kahleet ympäriltään, tulee lävitseni täyttäen pääni tajunvievällä sumulla. Repii palasia rinnastani. En voi nähdä niitä mutta tunnen, kuinka kaikki se mikä minusta en koskaan tehnyt ihmisen, repeytyy pieninä palasina jättäen jälkeensä ihmisen kuoren, Tyhjän, raivoa ja vihaa täynnä olevan hengen. kaikki järkevä on vain kuvitelmaa. Maailma pyörii ja kääntyy rattaillaan ympäri tänä yönä.

kusipää kun kuolee, jossain syntyy uus..

Tehääs yks harjoitus! pure hampaat yhteen. sitten huulet. Oliko vaikeeta? Ei, niimpä. Kokeileppa sitä ensi kerran kun meinaat puhua jostakin ihmisestä valheita ja paskaa. Koska vaikket sitä ehkä ymmärrä juuri nyt, voi muutamalla sanalla olla uskomattoman kauaskantoiset seuraukset.

’Sinä vitun kusipää, voit sanoillasi tuhota toisen ihmisen tulevaisuuden kokonaan. Älä ota niin isoa vastuuta.

Sano vain asioita, tee tekoja joiden takana voit seistä.

Mä olen ihan helvetin kyllästynyt kuulemaan juoruja. paskaa joko itsestä tai läheisitä. Liian monta päivää, liian monta viikkoa olen ottanut lääkkeitä, turruttanut tunteet, pelon vihan ja ahdistuksen, ja vain nukkunut kaiken ohi. Mä en jaksa sitä enää. Ja tiedän ettei muutkaan jaksa.

Joo pitäis olla järkevä olla jo
olla aikuinen mutten oo
On anteeksi anto tärkeää
mutta jos noin kusipää kuten sä
näätkö mitään mun kädessä
voi älä viitsi nyt itkeä
niin kuin niinä päivinä
joina sä syytit’sun perhettä

mut nehän oli poissa
kun kiusasit mua
sä väitit että mitään
en oo ilman sua
näätkö tän veitsen mä oon teroittanut
miksi sä teit’sen sammutit mut

vielä vähän on aikaa pieni ikuisuus
sano se ääneen se kulta
että mä en oo huono en oo huono
kusipää kun kuolee jossain syntyy uus
mä haluun kuulla sen sulta
että mä en oo huono en oo huono

jää kaikki katsomaan meitä jää
joku räpeltää kännykkää
vieläkö sua hävettää säälittää
kaikki tää mitä teen
mä olin varma et se paranee
asiat selvii kun juttelee
ja niin mä juttelin paljon ja lisää
sä syytit’sun isää

mut sehän oli poissa kun kiusasit mua
sä väitit että mitään en oo ilman sua
näätkö tän veitsen mä oon teroittanut
miksi sä teit’sen sammutit mut

huuto nousee jostain mun takaa
ne kiskoo käteni vierekkäin
konepelti on kylmä kun sillä makaa
mä nään kun sä poistut pystypäin

Liian vaarallista leikkiä

Korkeammalle, kurota vielä vähän ylemmäs, vielä vähän lisää, kyllä mä kannattelen.. ja juuri kun uskallat hieman luottaa, sut pudotetaan naama edellä asvalttiin, sä tunnet kuinka sun kaikki toivo, usko ja luottamus rusentuu murskaksi, ja susta jää jäljelle kasa, joka jonkun taas on kerättävä, jotta pääsisit jaloillesi. Vain pudotaksesi uudelleen.

Tuntuu että jossain meitä ylempänä joku repii narujaan, me ollaan sen sätkynukkeja ja leikkikaluja, joilla se pelleilee, kokeilee paljonko kestetään ja pudottaa kuitenkin maahan liian korkealta.

Jatkuvaa kilpajuoksua huomiseen, kipua, ahdistusta, pelkoa. Yritystä päästä jaloilleen ja liian korkeita pudotuksia

Ihmisenpyörä, jossa sä juokset hullun lailla ja yrität päästä huomiseen

Kuinka monta kertaa alusta voi alkaa?

Leijan lailla lentää voit kunnes naru katkeaa.

Joskus vaan helvetti riittää. Tulee raja vastaan, haluaisit vaan lyödä nyrkkisi läpi jostakin, tai ehkä niistä kaikista, mutta tiedät että niinkään et voi toimia. Kohdistat siis vihan itseesi. Kun olet niin päissäsi, ettei ajatus enää kulje eikä järki kerro mitä tehdä, otat lisää lääkkeitä jotta olo helpottaisi, tai jotta edes nukahtaisit ettei tarvisi jaksaa tätä vitun paskaa enää päivääkään.

Sä yrität muuttaa toiselle paikkakunnalle, jotta pääsisit pakoon, muttet saa edes tavaroita laatikkoon kun kuulet ensimmäiset valheet muuttosi syystä

ihan sama mitä teet, jengi ohi kävelee

Joskus ihminen tarvisi uuden alun, uuden mahdollisuuden tehdä parempia valintoja ja muuttaa elämänsä suuntaa

Ja läpi betonin, aina kuulen musiikin. Laulut joissa kerrotaan, siitä kuinka mä teen väärin

Joskus vaatisi aikaa saada elämä takaisin raiteilleen, kun vaan ensin löytäisi ne raiteiden päät ja tietäisi mistä aloittaa.

Täst mä en selvii, ja mä tajuan sen. Mut ei oo ketään muuta joka tän mun kanssa kantaa Mä en selvii, mut hetken voitko leikkii et mä kuuluisin sun syliin?

valo tekee kiilan sysipimeään

Joskus kun tunnet ja luulet, että kaikki kaatuu ympärillä, pimeys laskeutuu peiton tavoin ja kietoo sinut kuristavaan otteeseensa, tukahduttaa hengityksen, tekee ilmasta paksua ja takerruttaa sen kurkkuusi, sä olet valmis luovuttamaan, valmis jättämään kaiken taaksesi ja vain katoamaan.

Niinä hetkinä sun on mahdotonta yrittää ajatella järkevästi, sun fyysinen kykysi toimia romahtaa täysin, hallitsematon vapina väsyttää sua liian nopeasti, sä haukot henkeä saamatta ssitä kunnolla, sun päässä pyörii.

”yksinäinen päältä jäinen, rakkaudessa kerjäläinen, kengät kuljettaa ja hiertää”

Odota hetki ennen kuin toimit. Asiat voivat muuttua. Tukehduttava peitto voidaan polttaa, rautakengät jaloistasi hitsata kiinni maahan, mutta sä voit saada siivet selkääsi. Joskus kaikista synkimmällä hetkellä kun sä kävelet reunalla, pelaat elämällä vaarallista entten tentten teelikamentten-peliä yrittäen päättää tulevaisuudesta ja onko sitä, asioilla on mahdollisuus kääntyä.  Joskus valo tekee kiilan sysipimeään, ja sitä seuraamalla sä voit vielä päästä pois pimeydestä.

”ja sen kodissa jossakin ne, soittivat jo poliisille, ja se yksi paskiainen katuu mutta anteeksi ei saa!  Hei tie vie mut kaupunkeihin kyliin, bensan hajuun valoviidakkoon. Hei tie vie mut reunalle ja yli..” -maija vilkkumaa

se mikä kauniiksi tarkoitettiin

luotettiin ehkä liikaa, siihen että aika korjaa, se minkä vuoksi nähtiin, niin kovin paljon vaivaa, että hajalle saatiin..

Loputtoman pitkät päivät, ahdistusta täynnä olevat yöt, liian nopeasti tulevat aamut, lyövät kasvoihin kuin teräs, viillelleen näkymättömiä haavojaan, repien rikki kaiken ennen ehjältä näyttäneen.

Miksi koko ajan lyödään lisää? Kaikki kaatuu, palanen kerrallaan hajottaen lopulta kaiken mitä koskaan on ollut. Jäljelle jää tyhjyys, pimeys, loputtomuus ja kuitenkaan ei yhtään mitään

Rintakehän ympärille puristuva polttava kehä kuristaa, hajottaa. Kukaan muu ei näe mitään, sä tunnet kuitenkin kaiken niin vahvasti, elävästi.

Ei ollut tarkoituksenani pelästyttää
mutt huomasin et sua alkoi epäilyttää
Oon hullu kai
se lukee papereissain

ei taivaast vaan täältä maan päällisest helvetist.

Lentohiekkaa. Juokse, vittu juokse!! Mutta ei se mitään auta. Hiekka katoaa jalkojen alta kuitenkin ja sä lennät helvetisti naamallesi, sua sattuu, ja joku huutaa vaan ja käskee juosta uudelleen

Ahdistusta, paniikkia, lääkkeitä, sameaa oloa. Sitä samaa vitun hymyä jolla sä peität kaiken paskan, kukaan ei nää mitä sun sisällä velloo, ei nää vihaa, ei pelkoo, kipua, ahdistusta, ei mitään kun sä vaan hymyilet, tai kovetat kuoresi niin että herätät sen kunnioituksen ja pelon muissa.

Kengät revitään jaloista, valot sammutetaan, sun matkasta tehdään paskaa, mutta juokse vittu juokse.

Tyhjyyttä, mustaa syvää vihaa ja kadonneita tunteita, kadonneita tunteja, unohdettuja hetkejä, riitoja. Kun ne kaikki kaatuu  päälle samaan aikaan etkä sä vaan jaksa. Ei kukaan jaksa aina. Sun täytyy vaan löytää tarkoitus sille että sä juokset, juokset ja juokset eteenpäin. Ihmisenpyörä pyörii mutta sä olet kuin hamsteri, sä vaan menet helvetisti päätymättä koskaan minnekkään, niin pitkään kunnes rajat tulee vastaan ja se pyörä lentää päreiksi häkin seiniä päin. Siinä kohtaa sä et voi enää edes juosta.

kevät, pystynkö mitään enää antaan..?

Ja mähän pystyn. Sinäkin pystyt. Elämä kolhii, lyö sinua avokämmenellä naamaan. Rakentaa sillan liian leveän ojan yli. Kamppaa sinut tasaisella tiellä ja antaa tuen kun meinaat kaatua. Katso ympärillesi. Luultavasti sinullakin on joku, johon voit tukeutua ja turvautua niinä hetkinä kun haluat vaan haudata kasvot olkapäähän ja antaa itkun tulla. Tai niinä hetkinä kun haluat jakaa naurun tai onnen hetket jonkun kanssa.

”Nätti tyttö ei uskalla syödä ja pahaa poikaa rauhottaa vaan ku se saa lyödä”

Se voi olla ystävä, kumppani, mummo, isä, äiti, serkku tai naapurin k-kaupan myyjä, mitä sillä oikeastaan on edes väliä? Välillä me kuljetaan laput niin silmillä, ettei nähdä, onko meidän läheisillä oikeasti hyvä olla? Mä sain pääsiäisenä herätyksen, näin kuinka jollain mulle niin tärkeällä alkoi tasapaino järkkymään. Mä en vielä tiedä mitenkä voisin auttaa, mutta ainakin olen läsnä <3

”Pelastakaa mut, kun mä vangiksi jään, jos sä kuulet mun huudon, melun alle jääneen, se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on katoaa”

Kun viime syksyllä mun oma mieli alkoi järkkyä, ja mun papereihin lyötiin diagnoosiksi paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, sekä käteen lääkepurkki, tuli elämään jonkinlainen katkos, tai taitekohta

”Tuntemattomia aamul kulkee vastaan, mun lääkkeet estää mua tuntemasta”

Mä suljin lääkepurkin ja päätin että mun on pakko pureutua syvemmälle syihin, miksi oli niin paha olla, miksi ahdisti niin lujaa. Mä nielin ylpeyteni ja hain apua. Ekalla kerralla läsnä oli pelko, jännitys ja myös häpeä. Häpeä siitä etten mä pärjännyt itse. Se tunne on kuitenkin kadonnut, ja mä olen saanut elämäni taas hallintaan, langat käsiini, ainakin pikkuhiljaa.

”sinä itse teit musta tälläisen. Ei mun elämä ollutkaan sun mittainen”

Mä en ikinä olisi selvinnyt niistä ajoista yksin. Mä olisin vajonnut vaan syvemmälle mustaan, turruttavaan sumuun, ellei mulla olisi ollut lähellä ihmisiä jotka repi mut ylös sieltä.

”sain uudet haaveet ja nousin kauas päässyt oon”

laitetaan toistemme hiukset leteille <3

”Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta.”

Sä oot mun ängel i rummet, sinä vain minut tunnet.. Jippu, Eva

Joskus suurin rakkaus, suurin onni ja läheisyys ei vaadi parisuhdetta. Joskus paras ystävä riittää, ja on läsnä, tässä ja nyt. Meillä jokaisella on hetkiä jolloin kaipaa tukea, olkapäätä johon upottaa kasvonsa, itkeä itkunsa, kuulla lohduttavia sanoja, nauraa tikahtuakseen ja hymyillä, koska ymmärtää mitä toinen ajattelee jo ilmeen perusteella.

Se on ihmissuhde joita meidän jokaisen tulisi vaalia enemmän, koska niin usein parisuhteen kaatuessa ystävä on kuitenkin se joka pitää pystyssä, kannattelee ja sanoo huomisen olevan uusi päivä.

Ystävyys ei tarvitse määritelmiä, kyllä sen oikean tietää. Toivon että jokainen, kenellä on tälläinen ystävä, ottaa vaikka heti puhelimen kouraansa ja muistuttaa kuinka tärkeä hän onkaan <3