Mulla räsähti murtuma kyljessä lauantaina taas astetta pahemmin ja liikunta on nyt nollissa, jälleen koska pelkkä oleminen sattuu jo pirusti. Puhuin tänään yhden asiakkaan, joka sattuu olemaan pt, kanssa aiheesta koska hänelläkin on tullut pakollinen reenitauko sairastelujen takia. Harmittelin asiaa kunnes kuulin ehkä yhden fiksuimmista lauseista;
”Älä harmittele tollasta mille et voi mitään, vaan ota se oppimistilanteena. Tee jotain sellasta mihin sulla ei muuten oo aikaa tai mitä et tekisi!”
Se avas jostain syystä mun silmäni ja havahduin jostain kuplasta. Tein töiden jälkeen jauhelihakeittoa kerrankin huolella, pelkän kanasalaatin tai jauhelihamakaroonimössön sijasta, ja sitten istuttiin naapureiden kanssa höpöttämässä ja nauramassa terassilla ilman kiirettä mihinkään. Elämää on ilman urheiluakin, ja ruokavalinnat voi silti tehdä viisaasti, vaikkei pystykkään nyt harrastaan liikuntaa. Tänään vanha Kikka astui taas esiin hetkellisesti, kun mainitsemani pt istui parturintuoliini. Ajattelin heti kuinka noloa on, etten ole tikissä ja kuinka mä näytän lösöltä ja huonolta ihmiseltä. Sitten tajusin etten mä voi ajatella niin, en mä pyri yhtään mihinkään muiden takia, kun vain itseni. Jossen mä kelpaa näin niin ei voi mitään. Kaikista naurettavinta asiassa tietysti oli se, ettei tämä kyseinen nainen luultavasti ajatellut sitä ollenkaan, eihän muakaan kiinnosta toisten kilot.
Tiedän mitä on, tiedän mitä on kantaa unelmaa, joskus toivoton vaikkakin se on taivas kimaltaa Yllä kauan ollut on selkäpuoli auringon
Vaihdoin eilen puhelinta kun omani sanoi sopimuksensa irti, ja löysin laatikosta neljä vuotta vanhan varapuhelimen. Aloin selaileen kuvagalleriaa, ja tulin surulliseksi. Kuvia lähinnä vaaán lukemista, vertailukuvia vatsasta, kuvia salaateista ja rahkoista, ruokapäiväkirjan sivuista.. Lähinnä päällimmäinen tunne oli se jäätävä ressi joka mua jo sillon painoi, se tunne kuinka pitäisi muuttua joksikin muuksi, laihemmaksi, lihaksikkaammaksi, kauniimmaksi, vahvemmaksi.. Aina joksikin muuksi kuin mitä mä olen.
Mä olen kyllästynyt kuvia katsomaan, kyllästynyt sivusta seuraamaan ja elämään jossakin Mä en vielä ole toivoa heittänyt olen tässä, kiinni tartu nyt, oo tartu kiinni nyt -juha tapio
Mun ystävät ei vaadi mun laihtuvan. Mun asiakkaat ei vaadi sitä. Mun mies ei vaadi sitä. Perhe ja läheisetkään eivät vaadi sitä. Mulla on ystäviä nytkin, mulla on töitä, pieni perheeni ja koti, vaikka mulla on vyötäröllä makkara jos toinenkin. Mulla on naapureita joiden kanssa nauraa ja höpötellä, ihmisiä kelle kertoa syvimmätkin tunnot. Ei mulla pitäisi olla aihetta jatkuvaan ressiin kuin oman pienen pääni sisällä. Mä saisin olla tyytyväinen ja onnellinen nytkin, vaikken olekkaan niin fit mitä kokisin tarpeelliseksi. Ei ihmisen minäkuva saa olla oikeasti kiinni muutamasta kilosta tai siitä jos joutuu pitämään taukoa liikunnasta. Mä olen kyllästynyt ainaisiin tavoitteisiin ja ruokaohjelmiin, mä haluan elää nyt ja olla sitä mitä mä olen.
Koska ihan oikeasti, elämä on nyt! Ja se on niin paljon muutakin kuin superdieetin ohjeet jääkaapin ovessa. Muista, ettet Sinä ole velvollinen muuttamaan itseäsi kenenkään muun takia. Ole oma itsesi, koska kaikki muut ovat varattuja, on joku viisaampi maininnut 🙂