Kysyn näätkö sä mua, vaikken sun kaltainen oo?

Mun ympärillä, ikuinen hiljaisuus, mut kadut puhuu mulle. Ja mä kirjotan mun nimee seinille, et must jäis jotain tänne. Ja läpi betonin, aina kuulen musiikin. Ja laulut joissa kerrotaan, siit kuinka mä teen väärin

Mää pelkään silmittömästi yksinäisyyttä. Mun on vaikee olla jossei puhelin piippaa, jossei kellään oo mitään missä tarvii mun apua tai jos vaan koen olevani yksin. Toisaalta myös pelkään läheisyyttä enkä osaa olla rennosti siinäkään. lopulta mä sählään vähän joka suuntaan ja ihmettelen miks asiat on taas niin helvetisti sotkussa.

Mä ihastun, haluan jotain pysyvää. Heti kun saan vastakaikua tunteilleni, pelästyn ja peruutan taas takavasemmalle. Ennen kuin kukaan oikeasti ehtii välittää. Mun on vaikee luottaa ja vaikee heittäytyä. Toisaalta elän liiankin hetkessä, toisaalta vatvon asioita ja pelolla pilaan ne jo ennalta.

Mä olen saanut uuden mahdollisuuden korjata virheet joilla pilasin yhden ihanasti alkaneen ihmissuhteen vuosi sitten. Mä en halua sössiä uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *