Jos sä tartut minuun, ethän kohta irroita?
Jos mä lupaan olla sun, vaalithan sitä lupausta?
Kysymyksiä sille toiselle, mutta samalla myös itselle. Hassua, että ensimmäisenä pelkää miten se toinen vieressä toimii, vaikka hyvin tietää että useimmiten syy pakenemiseen, irti repimiseen ja tukehduttavaan oloon on syvällä minussa, ei kenessäkään muussa.
Kahleiden kalpeat ääriviivat painavat mielessäni vielä hiukan kipeinä arpina. Kahleiden, jotka mä olen parhaani mukaan tuhonnut, mutta jotka vielä välillä kuristavat kaulalla. Mä yritän päästä eteenpäin ja unohtaa, mutta se vie aikaa.
Mä kuitenkin haluan tehdä niin, sun takia. Meidän takia.