se mikä kauniiksi tarkoitettiin

luotettiin ehkä liikaa, siihen että aika korjaa, se minkä vuoksi nähtiin, niin kovin paljon vaivaa, että hajalle saatiin..

Loputtoman pitkät päivät, ahdistusta täynnä olevat yöt, liian nopeasti tulevat aamut, lyövät kasvoihin kuin teräs, viillelleen näkymättömiä haavojaan, repien rikki kaiken ennen ehjältä näyttäneen.

Miksi koko ajan lyödään lisää? Kaikki kaatuu, palanen kerrallaan hajottaen lopulta kaiken mitä koskaan on ollut. Jäljelle jää tyhjyys, pimeys, loputtomuus ja kuitenkaan ei yhtään mitään

Rintakehän ympärille puristuva polttava kehä kuristaa, hajottaa. Kukaan muu ei näe mitään, sä tunnet kuitenkin kaiken niin vahvasti, elävästi.

Ei ollut tarkoituksenani pelästyttää
mutt huomasin et sua alkoi epäilyttää
Oon hullu kai
se lukee papereissain

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.