En ole mitään mitä minusta luulet en edes mitä suostun kertomaan Vain näet jälkeni peittäneen vuosien patinan kun minä odotan
Mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin Sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään
-yö.
Pimeitä polkuja, mustattuja päiväkirjan sivuja. Sensuroituja sanoja, katkeria kyyneleitä. Ahdistavaa, raastavaa kipua ja täydellistä lamaannusta.
Riehuvaa rakkautta, mieletöntä intohimoa, liikuttavia tunteita, onnenkyyneleitä. Hillitöntä naurua, pulppuavaa iloa ja läheisyyden hetkiä
Vastakohtien maailma, koitat rakentaa sinne oman tiesi, mutta se ei ole koskaan helppoa. Ei helpotu ehkä koskaan, mutta antaa kuitenkin lopulta niin paljon enemmän kuin ottaa, lisää kierroksia ja vauhtia, ja välillä lyö kapuloita rattaisiin, tai kunnon klapeja, siltä ainakin joskus tuntuu.
Kuitenkin, joka päivä pitäisi muistaa miten kiitollinen saa olla jos vieressä on yksikin ihminen, joka rakastaa, välittää, huolehtii. Kukaan meitä, eikä yksikään päivä, ole koskaan itsestäänselvyys, ei koskaan. Jos voit kertoa rakastavasi tänään, älä jätä sitä huomiseen. Milloinkaan ei tiedä koska on liian myöhäistä.
Tänään kirkoissa on pidetty hartauksia mopoautokolarissa Sastamalassa kuolleiden nuorten muistolle. Mikään ei oikeuta autoilijan tekoa. Mikään ei saisi antaa anteeksi yhden rattijuopon halveksuttavaa tekoa, loputtoman tuskan aiheuttamista heidän läheisilleen ja heidän elämiensä loppumista. Tälläisinä hetkinä mä en usko kaikella olevan tarkoitusta. Ei ole. Ei kuolemalla ole mitään tarkoitusta. Mä olen ollut liian lähellä menettää elämäni rakkaimman ihmisen onnettomuuden vuoksi, eikä se tunne unohdu. Ei se pelon ja tuskan määrä. Voimia <3