isä sanoi älä koskaan, mene retkuun katuroskaan..

Monellakin elämän alueella, tuntuu peruutusvaihde löytyvän silmään muiden sorvatessa ilkeästi, kun yrittää jatkaa eteenpäin. Huolia, itkua, päätöksiä, hymyä, naurua, humalaa. Rakkautta, riitoja, ystävyyttä. Halauksia, suudelmia, puhdasta raivoa. Salaattia, omenaa, pitsaa. Telkkarimaratoonia, karkkia. Lenkkeilyä ja smoothieta.

 

Tilaisuuksia voittaa tai hävitä. Tilaisuuksia tehdä vääriä päätöksiä, impulsiivisia ratkaisuja joita katuu ehkä aamulla keräillessään itseään, tai joille nauraa koska joskus elämä yllättää. pelkoa rakkaimpien puolesta ja uskoa siihen, että kaikki lopulta järjestyy.

Lopulta kun seisot juuri siinä pisteessä, tie entiseen, eiliseen on leveä ja selkeä, pientareet ovat tarpeeksi leveät kävellä ja matka helppo, mutta lopulta perillä huomaat olevasi ei missään. Polku tulevaan, huomiseen on kapea, matkalla on ehkä muutama juurakko joihin kompastua, oja jonka yli hypätä ja liukas tie jossa saattaa kaatua ja saada mustelmia. Lopulta tulevaisuus on kuitenkin etsittävä ja koettava, jokaisen ihan itse, voidakseen kasvaa ja rakastaa. On tartuttava hetkiin, joskus unohdettava järki ja seurattava sydäntään, koska niistä ilon, onnen ja naurun hetkistä saa voimaa sitten sylkiessään multaa suustaan kaaduttuaan elämän kurveissa.

postauksen kuvissa ei ollut tällä kertaa mitään pointtia, ainoastaan se kuinka ne tuovat mulle mieleen muistoja, jotka saavat hymyn kasvoille. Hymyä Sinunkin päivään! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *