Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy
Sydäntään hän ei anna kellekään
Pilven varjot saattaa valon lasta kun kulkee
Yksinäinen, laaksossaan ja luulee
Pimeäänsä aina jää tähtiotsa, eikä nää
itse valon kirkkaimman hän kantaa
Aikaisin jo väsyi väistämään
Ei luota mut ei syytäkään
Liian paljon yli käveltiin
ja unohti, miten noustiin -antti tuisku
Ehkä pieni ihminen pelkää menettävänsä sydämensä ellei pidä siitä kiinni niin kovaa koko ajan. pelkää heittäytyä, koska on liikaa menetettävää. Pelkää rakastua ja rakastaa, koska ei halua tulla satutetuksi, eli halua murentua vaatimusten alla. Ehkä siksi yksinolo tuntuu monesti paljon helpommalta kuin suhde, koska rakastunut ihminen on kaikista haavoittuvaisimmillaan kaikista.
Tunne, että antaa elämän viedä ja itsensä virrata sen mukana vapaana, tuo mukanaan pelot ja mahdollisuuden, ettei asiat enää kestäkään, suunnitelmat ryöstetään omista käsistä.
Sanotaan että nuoruus on ihmisen parasta aikaa, mutta samalla kovinta koska elämä heittelee ja asiat muuttuvat parin lauseen voimasta. Sanat osaa satuttaa. Ja liian usein niillä satuttaa itse. Jos tunteet ovat itsellekin mysteeri, miten tietää kuinka toimia? Kaverina olo on sinänsä turvallista, että pelissä ei ole ihan niin paljoa, ja tietyllä tapaa luottamus on aina syvempää.
