Mä aloin miettimään tänään töissä, kyseenalaistamaan omia ajatuksiani. Katselin peilistä harmistuneena jenkkakahvojani ja mietin miten olen edelleen tällainen. En tiiä mikä mun päässä on naksahtanut virheasentoon, koska jotenkin edelleen ajattelen automaattisesti että laiha=kaunis, ammattitaitoinen, pärjäävä… Minä en. Oikeasti tiedän kuinka tyhmältä ajatukset tuntuu tässä ääneen kirjoitettuna, ja kaikista tyhmimmältä tuntuu se etten ajattele näin mistään muusta kuin itsestäni. Oon mielenkiinnosta nyt viikon laskenut kaloreita muuttamatta perussyömistäni mitenkään. Niitä on tullut päivässä 1450-1850, vähän liikunnasta ja aktiivisuudesta riippuen. Tällä kalorimäärällä painon pitäisi koko ajan laskea hieman, jos keho toimisi optimaalisesti. Proteiinia on tullut n. 1,5 g/painokilo, joka sekin pitäisi olla kohtuu hyvä määrä. Kasviksia on joka päivä ollut vähintään 400g.
Ostin karkkipussin kaupassa käydessäni, ja otin kaksi turkinpippuria sohvalle lösähtäessä. Takana oli 11 h työpäivä, ja olo ihan naatti. Imeskelin karkkeja ja mietin että mitä hittoa? Että joo, nää maistuu hyvältä mutta mitä sitten, mikä järki tässä on? Imeskellä sokeriklönttejä ja taas huomenna aamulla seistä peilin edessä tuijottamassa pettyneenä omaa vartaloa.
onko näin?
Tiedän ettei ole vaarallista ostaa perjantaina karkkia, kun sitä ei kuitenkaan arkipäivisin tule syötyä. Mutta niin kuin punttimimmi.fi blogissa Natalia kirjoitti, miksi ihmeessä kaiken pitäis olla niin ihanaa?
Pitääkö laihduttamisen olla ihanaa vai riittääkö se että lopputulos miellyttää? Onko ylipäätään hyväksyttävää laihduttaa vain upeempi ulkonäkö tavoitteena vai pitäisikö pohjalla olla kuitenkin hyvinvointi ja terveys? Entä jos pienet vaatteet motivoivat parantuneita veriarvoja enemmän? Entä jos lihastreenin motivaattorina on seksikkäät selkälihakset tai timmi vatsa, eikä se kuinka paljon kevyemmin kauppakassit kulkevat käsissä? Kuka päättää mikä tavoite on oikea ja mikä väärä? Ja miksi meidän päähän on iskostettu että vain laihuus kelpaa. Mä haluan olla minä, nytkin.
Ja ehkä vielä se tärkein kysymys; Miksi laihuus tekisi minut onnelliseksi, jos en siltikään osaa rakastaa itseäni? Siinäpä ajatuksenvirtaa perjantaiehtooseen, mää alan nyt koisimaan, huomenna kello soi kuudelta.