Pelko ohjaa tavoitettasi

Epäonnistumisen pelko. Vähän liiankin tuttu sana ja käsite. Oikeestaan on aika noloa miten ihminen voi kokea olleensa epäonnistunut. Viimeisen vuoden aikana mä olen valmistunut koulusta, saanut vakituisen työpaikan, irtisanonut sen ja laittanut pystyyn oman firman ihan itse töistä säästämillä rahoilla ja tehnyt siellä pirusti töitä, ostanut talon yhdessä mieheni kanssa, kouluttanut koiranpennun ainakin  osittain yhteiskuntakelpoiseksi 😉 sekä reenannut jumpissakin ainakin viiden kymppikortin verran. Sekä saanut diagnoosin suolistosairaudesta. Mutta silti mä en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään koska paino on tällä hetkellä kilon tai pari enemmän kuin viime kesänä.

Aika sairas ajatustapa, ettenkö sanoisi. Jos mun ystävä esittelisi mulle tän listan niin sanoisin että huippua, kyllä kroppaa ehtii muokkaan myöhemminkin. Mutta itseni kohdalla omissa ajatuksissani minun pitäisi olla jo vähintään fitnessmalli. Kuinka monta eri ruokavaliota oonkaan vuoden sisällä aloittanut, jättänyt pois milloin gluteenin, maidon, sokerin.. Aloittanut juttailun, FIT-projektin, mitä vielä. Koen itseni niin suurena epäonnistujana että se vetää mielen matalaksi. Miksen onnistu tavoitteessani? 

Mä yritän opetella erilaista suhtautumista itseeni ja projektiini, etten etenisi aina vain vihan ja kiukun ja epäuskon voimin, vaan positiivisesti itselleni hyvää tehden. En mä voi tarvita paperilappuruokavaliota kun huippu-urheilijatkin pärjäävät ilman. Ja jos jossain kohtaa haluan sellaisen aloittaa, se suotakoon. Mä olen väsynyt syyllistämään itseäni joka asiasta, ja ressaamaan niistä, koska ressi taas pahentaa suoraan vatsaoireita ja siten koko elämänlaatua. Eikö tärkeintä olisi lopulta hyvinvointi ja usko itseensä, siihen että tavoitetta kohti mennään?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.