Forever matkassa mukana :)

Moikka! Elikkä tosiaan blogin tarkoitus on seurata tulevaa FIT 1 matkaani Forever Living Productsin ohjeilla. Paketti on tilattu ja toivottavasti ehtisi jo ensi viikoksi mulle. Kyseessä on 30 päivän ohjelma, jonka aikana on tarkoitus oppia syömään oikein, pudottaa painoa ja muokata ulkonäköä. Yleensä olen kovin skeptinen kaikkien ”kuurien” suhteen mutta nyt kaipailen motivaatiopotkua persuuksiin, innostusta ja toivottavasti myös tuloksia. Itsellä olisi tavoitteena noin viiden-seitsemän kilon painonpudotus ja lähinnä timmimpi kroppa ja hyvä, energinen olo sekä kunnon unirytmi, joka on aivan kadoksissa. Tarkoitus saada myös säännöllisyyttä elämään ja oma hyvinvointi edes lähelle prioriteettilistan kärkeä, josta se on viime aikoina valunut jonnekkin unohduksiin. Täytyy myöntää että viimeisen puolen vuoden aikana lauantai-illat on kulunut baarissa päätä nollaten, ja sunnuntait krapulamättöä syöden yöpuvussa. Tähän olisi tarkoitus saada muutos ja löytää sitä energiaa ja pään nollausta jostain muualta kuin salmarilasista.

Tällä hetkellä aktiivisessa käytössä on Aloe gel, juoma jonka optiona on parantaa suoliston kuntoa ja sitä kautta vaikuttaa ihoon, vastustuskykyyn ja yleiseen terveydentilaan. Tiesittekö, että suolistomme pinta-ala vastaa laajuudeltaan jalkapallokenttää? Siitä on siis pidettävä huoli. Lisäksi päivittäisessä käytössä on myös Argi+, joka sisältää ainutlaatuisen yhdeistelmän kehollemme elintärkeää L-arginiinia sekä lukuisia vitamiineja, joita kroppamme kaipaa toimiakseen optimaalisesti. Jopa ”en-usko-ennen-kuin-näen”-skeptikko poikaystäväni on todennut juoman oikeasti piristävän, ja muun muassa hänellä jatkuvat suonenvedot ovat loppuneet lähes kokonaan.

Lisäravinteiden lisäksi valikoimaan kuuluu liuta ihonhoito- ja kauneustuotteita, mutta palaillaan niihin toisella kertaa. Kysy lisää jos jokin jää mietityttämään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *