Go To My Heart

Lentohiekkaa. Juokse, vittu juokse!! Mutta ei se mitään auta. Hiekka katoaa jalkojen alta kuitenkin ja sä lennät helvetisti naamallesi, sua sattuu, ja joku huutaa vaan ja käskee juosta uudelleen

Ahdistusta, paniikkia, lääkkeitä, sameaa oloa. Sitä samaa vitun hymyä jolla sä peität kaiken paskan, kukaan ei nää mitä sun sisällä velloo, ei nää vihaa, ei pelkoo, kipua, ahdistusta, ei mitään kun sä vaan hymyilet, tai kovetat kuoresi niin että herätät sen kunnioituksen ja pelon muissa.

Kengät revitään jaloista, valot sammutetaan, sun matkasta tehdään paskaa, mutta juokse vittu juokse.

Tyhjyyttä, mustaa syvää vihaa ja kadonneita tunteita, kadonneita tunteja, unohdettuja hetkejä, riitoja. Kun ne kaikki kaatuu  päälle samaan aikaan etkä sä vaan jaksa. Ei kukaan jaksa aina. Sun täytyy vaan löytää tarkoitus sille että sä juokset, juokset ja juokset eteenpäin. Ihmisenpyörä pyörii mutta sä olet kuin hamsteri, sä vaan menet helvetisti päätymättä koskaan minnekkään, niin pitkään kunnes rajat tulee vastaan ja se pyörä lentää päreiksi häkin seiniä päin. Siinä kohtaa sä et voi enää edes juosta.

Ja mähän pystyn. Sinäkin pystyt. Elämä kolhii, lyö sinua avokämmenellä naamaan. Rakentaa sillan liian leveän ojan yli. Kamppaa sinut tasaisella tiellä ja antaa tuen kun meinaat kaatua. Katso ympärillesi. Luultavasti sinullakin on joku, johon voit tukeutua ja turvautua niinä hetkinä kun haluat vaan haudata kasvot olkapäähän ja antaa itkun tulla. Tai niinä hetkinä kun haluat jakaa naurun tai onnen hetket jonkun kanssa.

”Nätti tyttö ei uskalla syödä ja pahaa poikaa rauhottaa vaan ku se saa lyödä”

Se voi olla ystävä, kumppani, mummo, isä, äiti, serkku tai naapurin k-kaupan myyjä, mitä sillä oikeastaan on edes väliä? Välillä me kuljetaan laput niin silmillä, ettei nähdä, onko meidän läheisillä oikeasti hyvä olla? Mä sain pääsiäisenä herätyksen, näin kuinka jollain mulle niin tärkeällä alkoi tasapaino järkkymään. Mä en vielä tiedä mitenkä voisin auttaa, mutta ainakin olen läsnä <3

”Pelastakaa mut, kun mä vangiksi jään, jos sä kuulet mun huudon, melun alle jääneen, se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on katoaa”

Kun viime syksyllä mun oma mieli alkoi järkkyä, ja mun papereihin lyötiin diagnoosiksi paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, sekä käteen lääkepurkki, tuli elämään jonkinlainen katkos, tai taitekohta

”Tuntemattomia aamul kulkee vastaan, mun lääkkeet estää mua tuntemasta”

Mä suljin lääkepurkin ja päätin että mun on pakko pureutua syvemmälle syihin, miksi oli niin paha olla, miksi ahdisti niin lujaa. Mä nielin ylpeyteni ja hain apua. Ekalla kerralla läsnä oli pelko, jännitys ja myös häpeä. Häpeä siitä etten mä pärjännyt itse. Se tunne on kuitenkin kadonnut, ja mä olen saanut elämäni taas hallintaan, langat käsiini, ainakin pikkuhiljaa.

”sinä itse teit musta tälläisen. Ei mun elämä ollutkaan sun mittainen”

Mä en ikinä olisi selvinnyt niistä ajoista yksin. Mä olisin vajonnut vaan syvemmälle mustaan, turruttavaan sumuun, ellei mulla olisi ollut lähellä ihmisiä jotka repi mut ylös sieltä.

”sain uudet haaveet ja nousin kauas päässyt oon”

”Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta.”

Sä oot mun ängel i rummet, sinä vain minut tunnet.. Jippu, Eva

Joskus suurin rakkaus, suurin onni ja läheisyys ei vaadi parisuhdetta. Joskus paras ystävä riittää, ja on läsnä, tässä ja nyt. Meillä jokaisella on hetkiä jolloin kaipaa tukea, olkapäätä johon upottaa kasvonsa, itkeä itkunsa, kuulla lohduttavia sanoja, nauraa tikahtuakseen ja hymyillä, koska ymmärtää mitä toinen ajattelee jo ilmeen perusteella.

Se on ihmissuhde joita meidän jokaisen tulisi vaalia enemmän, koska niin usein parisuhteen kaatuessa ystävä on kuitenkin se joka pitää pystyssä, kannattelee ja sanoo huomisen olevan uusi päivä.

Ystävyys ei tarvitse määritelmiä, kyllä sen oikean tietää. Toivon että jokainen, kenellä on tälläinen ystävä, ottaa vaikka heti puhelimen kouraansa ja muistuttaa kuinka tärkeä hän onkaan <3

Tiedättekö mikä on yksi hienoimmista asioista maailmassa? Yksi kauneimmista ja herkimmistä? Se on tosiystävyys. Se, jos sinulla on oikeasti joku johon luottaa, kenen olkapäähän tukeutua, ja tiedät että sama toimii aina molempiin suuntiin. Se on arvokkainta mitä ihminen voi omistaa. <3

”Sinä olet minun siskoni, en tahdo että erkanemme koskaan, tule mua vastaan, oi siskoni mun <3”

Älä koskaan pidä ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Älä lakkaa arvostamasta. Älä unohda. Ole läsnä <3

Hahha, en kyllä ollenkaan väitä että se on pelkkä huhu. Horoskooppi lupasi että kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, ja se on todella lyönyt vasten kasvoja viime päivinä, vaikka saankin syyttää vain itseeni siitä.

Joskus on tosi vaikea nähdä mitkä asiat on ehkä tarkoitettu menevän tietyllä lailla ja mitkä taas omaa syytä ja itse aiheutettua paskaa. Oon viime päivinä ollut rikki, vihainen, raivona ja taas vaan surullinen. Jotain, mikä on ollut suurinta mun elämässä, suurinta kaikista, on hajonnut kokonaan ja se satuttaa. Mä en tiedä miten jatkaa, mä kaipaan vanhoja aikoja ja yritän käsittää mikä meni vikaan. Mietin omia virheitäni repeatilla pään sisälläni ja mietin miten niitä voisi enää muuttaa tai pelastaa. Mietin riitelemättä jääneitä riitoja, patoutuneita tunteita ja niitä hyviä, rakkaudentäyteisiä hetkiä.

Mä yritän uskoo parempaan huomiseen ja uskoa tän olevan oikein, mutta silti kaikki tuntuu raskaalta, pahalta ja peruuttamattomalta. Miksi musta ei vaan ollut siihen, miksen mä pystynyt enää jäämään suhteeseen ja oleen onnellinen, kuten ennen. Miksi mä rikoin meidät niin pahasti etten enää osannutkaan korjata sitä.

Minä kiitän kyyneleistä ja valvotuista öistä. Kiitän onnenhetkistä, joita muistelemalla jaksan aina huomiseen asti. Kiitän naurusta, kosketuksista, huolenpidosta. Kiitän kihlauksesta. Kiitän arjesta, valmiiksi tehdyistä ruuista, halausista ja siitä miten jaksoit aina nauraa mulle kun en osannut lausua sanoja englanniksi. Kiitän mönkijäajeluista ja hetkistä jolloin sä istuit löylykiulu päässäsi lauteilla ja me naurettiin kuollaksemme. Kiitän että sä etsit mun aina hukassa olleita villasukkia sohvan takaa, että sä pidit mun tukkaa jos oksensin. Mä kiitän sun sanoista ja viesteistä, kiitän hermoista ja kärsivällisyydestä, karaokeilloista, soutumuistoista( joista on romantiikka kaukana, koska mä putosin), kiitän siitä tunteesta jonka mulle aiheutit katsomalla suoraan silmiin. Viime vuodet mun elämässä on olleet kauneimpia, mä olen rakastanut, välillä raivonnut, ollut sun. Mä pyydän anteeksi ja olen enemmän kuin pahoillani että tämä meni näin. Kiitos jokaisesta hetkestä.

Tyhjyyden toisella puolella, maailman rantojen yllä leijuva usva. Hämärtyvä kajo kietoo valkeaan verhoonsa, kuin läpitunkemattomaan pumpuliin, ja hetken tunnet leijuvasi kaiken keskellä, kuin odottaen. Mikään ei kestä ikuisesti. Jää jalkojen alla räsähtää tuhansiksi sirpaleiksi juuri kun odotat sen olevan kestävää. Puut kaatuvat vaikka mielestäsi on tyyntä, ei edes tuulenvire tunnu liikahtavan. Kompastut tasaisella polulla, kuin joku olisi kampannut, mutta tiedät olevasi yksin.

Joskus pelko ottaa vallan, seisot yksin pimeän keskellä uskaltamatta liikahtaakaan. Jalkasi tuntuvat muuttuneen lyijypunteiksi joita on mahdotonta siirtää, hengityksesi tuntuu kulkevan koko ajan huonommin, kuin ilma olisi loppu maailmasta, kaikki happi kulutettu ja sinä yksin olisit unohtunut synkän verhon rajalle.

Edessä on tienristeys, kaksi polkua. Vaihtoehtoja. Oikeaa ja väärää, valheita ja totuuksia. Lupauksien pitämistä ja niiden rikkomista. Kaunista ja rumaa. Sinun on valittava niistä se oikea.

edessä vapaaehtoisen pakon selvittämään miksi mentävä on
se vie ehkä kuukauden tai se vie vuoden
minä palaan kun olen selvittänyt sen
ei ole tärkeää mihin suuntaan menen
tärkeämpää on että vain etenen

ei niin että oisin levoton
sun kanssa hyvä olla on
ehkä se onkin niin
minä itseäni lähden vain hetkeksi pakoon

Kursivoidut kohdat jälleen lainattu kaija koolta, noi vaan tuntuu osuvan niin kohdalleen. Mä tiedän että tällä hetkllä sisälläni vellovan pahan olon syynä ei ole kukaan toinen ihminen, vaan oma pääni, oma ahdistukseni ja tarve repiä itseni irti. Mä en halua tuntea olevani kahlittu, enkä ole ollenkaan varma osaanko edes rakastaa. Mut on runnottu kasaan enkä mä osaa enää tehdä päätöksiä, elää omaa elämääni mitenkään päin. Kaikki tuntuu liian vaikealta.

Päätöksen teot on niitä kaikkein kipeimpiä kohtia elämässä. Ihminen on luonnostaan tosi muutosvastarintainen, kaikki tuleva, outo pelottaa, ellei se jatku samanlailla kuin eilen, toissapäivänä ja viime vuonna.

Ihminen yrittää roikkua menneisyydessä niin kipeästi ettei enää näe eteensä, suoraan edessään olevia mahdollisuuksia. Kuinka usein jätämme asioita tekemättä pelon vuoksi? Pelon, että satuttaa toista tai satuttaa itseään, pelon että saattaa kuitenkin katua myöhemmin.

Liian usein.

 

Kun mua sattuu, kun sydämmessä veitset kääntyy Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen

Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy ,Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen, kuolevainen

Niin juuri se menee. Sattuu jonkin aikaa niin helvetisti, että luulet kuolevasi siihen kipuun ja tuskaan, luulet että sydän on revitty irti rinnasta ja ehkä osittain onkin. Mutta se palautuu. Se vie aikaa, se tekee kipeää, se ei ole helppoa. Ei koskaan. Mutta ehkä elämä lipuu kkuin joki. Välillä helposti aavaa pitkin, välillä edessä on pato josta vain osa jatkaa eteenpäin. Kuitenkaan ei pitäisi ajatella ihmissuhteita virheinä, vaan olla niistä jokaisesta kiitollinen. Jokainen opettaa jotakin, ja jatkat ehkä hieman entistä vahvempana eteenpäin. Se mikä ei tapa, sattuu helvetisti. Mutta myös vahvistaa.

 

Ne näkee kyllä kyyneleeni, mut ne ei tule halaamaan Ja lapsille on helppo sanoa tuntemattomia täytyy varoa

Sinä saat itkeä. Saat tuntea olevasi turta. Kokea vihaa, raivoa ja mustasukkaisuutta. Saat vielä kääntää pääsi ja muuttaa mielesi. Elämässä ei ole parasta ennen päiviä, ei liian myöhäisiä päätöksiä

 

Haavoitun, kun mua pitelet noin, kipu vain voimistuu Oisin sun nyt kun haluat pois ja ovi vain sulkeutuu

Joskus teet päätöksiä joita pelkäät katuvasi myöhemmin valtavasti, mutta juuri sillä hetkellä ne tuntuvat ainoilta mahdollisilta, ainoilta mitä pystyt tekemään. Pelkäät katumista, mutta kuitenkin sydän ja tunteet vievät voiton.

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon

Joskus haluat vain käpertyä syliin. Olla pieni, tuntea olevasi arvostettu ja rakastettu, ja jokaisella pitäisi olla siihen oikeus. Ehkä me jokainen pelkäämme loppuja, pelkäämme myöhästyvämme, yritämme repiä kaiken irti joka sekunnista emmekkä anna elämälle aikaa näyttää mitä se voisi tuoda tullessaan.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.

kursivoidut laulunsanat Johanna Kurkela

.kaikuu, mun huoneissa. Ja sä ihmettelet vaan mikset mua saakkaan palaamaan, no koska sun säätäessä toiseen mä rakastua taisin..” -chisu

Viikko sitten niin, me yhteen palattiin, ja eilen erottiin, hmmm, ja lähipäivinä mä tiedän että sä tartut mua kädestä, hhmm..

Mä tiedän että tää lyö mua vielä vasten kasvoja, lujaa. Mua ahdistaa, en halua enkä osaa päästää ketään oikeasti lähelleni, mutten osaa vaan kunnolla irrottautua. Jos elämä on peli, mä  olen valinnut liian monta nappulaa, enkä varmasti pääse maaliin. Lopulta mä jään ihan yksin ja se pelottaa jo valmiiksi.

Liian iso tarve irrottautua ja olla oikeasti yksin, liian iso pelko, että jäisi täysin yksin. Pallo nilkassa roikkumista ja rumia sanoja.

En ole mitään mitä minusta luulet en edes mitä suostun kertomaan Vain näet jälkeni peittäneen vuosien patinan kun minä odotan

Mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin Sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään

-yö.

Pimeitä polkuja, mustattuja päiväkirjan sivuja. Sensuroituja sanoja, katkeria kyyneleitä. Ahdistavaa, raastavaa kipua ja täydellistä lamaannusta.

Riehuvaa rakkautta, mieletöntä intohimoa, liikuttavia tunteita, onnenkyyneleitä. Hillitöntä naurua, pulppuavaa iloa ja läheisyyden hetkiä

Vastakohtien maailma, koitat rakentaa sinne oman tiesi, mutta se ei ole koskaan helppoa. Ei helpotu ehkä koskaan, mutta antaa kuitenkin lopulta niin paljon enemmän kuin ottaa, lisää kierroksia ja vauhtia, ja välillä lyö kapuloita rattaisiin, tai kunnon klapeja, siltä ainakin joskus tuntuu.

Kuitenkin, joka päivä pitäisi muistaa miten kiitollinen saa olla jos vieressä on yksikin ihminen, joka rakastaa, välittää, huolehtii. Kukaan meitä, eikä yksikään päivä, ole koskaan itsestäänselvyys, ei koskaan. Jos voit kertoa rakastavasi tänään, älä jätä sitä huomiseen. Milloinkaan ei tiedä koska on liian myöhäistä.

Tänään kirkoissa on pidetty hartauksia mopoautokolarissa Sastamalassa kuolleiden nuorten muistolle. Mikään ei oikeuta autoilijan tekoa. Mikään ei saisi antaa anteeksi yhden rattijuopon halveksuttavaa tekoa, loputtoman tuskan aiheuttamista heidän läheisilleen ja heidän elämiensä loppumista. Tälläisinä hetkinä mä en usko kaikella olevan tarkoitusta. Ei ole. Ei kuolemalla ole mitään tarkoitusta. Mä olen ollut liian lähellä menettää elämäni rakkaimman ihmisen onnettomuuden vuoksi, eikä se tunne unohdu. Ei se pelon ja tuskan määrä. Voimia <3