Kun katselee ympärilleen, ei tarvitse kuin ihmetellä, mikä vitun hyvinvointivaltio?
Mustia silmänalusia, viilleltyjä ranteita, piikitettyjä käsivarsia. Ahdistuneita olemuksia. Pakkomielteisiä katseita. Vihaa, raivoa, väkivaltaa. Lue vaikka yksi sanomalehti läpi, sieltä löytyy jo riittävästi tätä paskaa, jota elämäksi kutsutaan.
Mitä järkeä elää tämä päivä iltaan asti kun huomenna on edessä taas samanlainen. Mitä järkeä yrittää väkisin hymyillä nyt, kun huomenna sulta viimeistään isketään jalat alta.
Miksi kaikki on liian haurasta, liian rikkinäistä, liian korjaamatonta
Mä puhuin yks päivä ystäväni kanssa kuolemasta, mietittiin miten siihen suhtaudutaan. Ystäväni sanoi; Mua pelottaa kuolema, se että kaikki loppuis, jäis niin paljon kesken ja kokematta.
Mä jäin miettiin sen sanoja. Mä en pelkää kuolemaa juurikaan, mä pelkään tätä helvettiä jossa miejän kuuluisi elää ja pärjätä. Jos kaikki vaan yhtäkkiä loppuisi ja jäljelle jäis pelkkää pimeää, ei tarvisi enää tuntea tätä ahdistusta.
