feikataan, et mä oon vielä tässä

Tyhjyyden tavoittamattomat reunat? Onko olemassa taivasta, entä helvettiä? Jos on, löytääkö sen todella kuoltuaan? Mä en usko sellaiseen. On vain tyhjyys, tummaa pimeyttä, jossa ei enää tarvitse tuntea eikä olla

Ei tuntea häpeää, ei vihaa, surua tai katkeruutta, ei mitään. Vihdoinkin saa olla ei mikään, ei mitään, vain unohdettu osanen maailmankaikkeudessa, häviävä, kohta ohitettu pala elämää.

Kipua jonka uskot rauhoittavan. Pelkoa jota sä et enää tunne kuolemaa kohtaan. Koska mitä väliä. Ei kuitenkaan ole mitään. Lääkkeet alkavat vaikuttaa pikkuhiljaa saaden olon sekavaksi, tyhjiö päässä kasvaa. Jos kaikki loppuu, mun koira ei jää yksin. Sillä on paikka. Mä olen varmistanut sen kaiken varalta.

Alkuja ja loppuja, eikä sittenkään mitään pysyvää. Mitä väliä millään on, kun aika juoksee ohitsesi jättäen sinut kyydistä, paiskoen tien sivuun, josta sut voidaan potkaista aina vaan vähän syvemmälle ojaan, pois jaloista.

Mä olen vaan sekaisin. Ainahan voi leikkiä että mä olen tässä. Jos katsot tarkasti, näet ihmisen kuoret. Sisällä- ei enää mitään.

Perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet

Lyökää. Repikää kappaleiksi. Jalat alta uudelleen ja uudelleen. Kuka ikinä sä oletkaan, sinä saatana joka revit narujasi, leikkien meillä. Jos kiskon tuosta, kaatuuko se? Nyt, nyt kun kamppaan, koko maailma hajoaa alla. Murretaan terveys, koko mieli, pikkuhiljaa, ja välillä kerralla lujempaa.

Mä olen väsynyt odottamaan tän loppua. Mieluummin kertaheitolla paskaksi kuin tällä tavoin, hitaasti rikkoen, murtaen viimeiseen hetkeen.

Ahdistus hallitsee elämääni, kuristava vanne rintakehällä kiristää, vain kiduttaakseen, muttei purista tarpeeksi lujaa tappaakseen, Mä en tiedä olisiko silläkään enää väliä. Syke nousee, vapina lisääntyy, tekee mieli repiä hiukset päästä. Mä tiedän istuvani sängyllä, mutta näen itseni kuin vieras, huoneen nurkasta tuijottaen tuota vapisevaa myttyä, joka tiedän itse olevani.

Hullu.

Sairas.

Epätoivoinen.

Tyhjyys valtaa pään ja mielen, repii kahleet ympäriltään, tulee lävitseni täyttäen pääni tajunvievällä sumulla. Repii palasia rinnastani. En voi nähdä niitä mutta tunnen, kuinka kaikki se mikä minusta en koskaan tehnyt ihmisen, repeytyy pieninä palasina jättäen jälkeensä ihmisen kuoren, Tyhjän, raivoa ja vihaa täynnä olevan hengen. kaikki järkevä on vain kuvitelmaa. Maailma pyörii ja kääntyy rattaillaan ympäri tänä yönä.

kusipää kun kuolee, jossain syntyy uus..

Tehääs yks harjoitus! pure hampaat yhteen. sitten huulet. Oliko vaikeeta? Ei, niimpä. Kokeileppa sitä ensi kerran kun meinaat puhua jostakin ihmisestä valheita ja paskaa. Koska vaikket sitä ehkä ymmärrä juuri nyt, voi muutamalla sanalla olla uskomattoman kauaskantoiset seuraukset.

’Sinä vitun kusipää, voit sanoillasi tuhota toisen ihmisen tulevaisuuden kokonaan. Älä ota niin isoa vastuuta.

Sano vain asioita, tee tekoja joiden takana voit seistä.

Mä olen ihan helvetin kyllästynyt kuulemaan juoruja. paskaa joko itsestä tai läheisitä. Liian monta päivää, liian monta viikkoa olen ottanut lääkkeitä, turruttanut tunteet, pelon vihan ja ahdistuksen, ja vain nukkunut kaiken ohi. Mä en jaksa sitä enää. Ja tiedän ettei muutkaan jaksa.

Joo pitäis olla järkevä olla jo
olla aikuinen mutten oo
On anteeksi anto tärkeää
mutta jos noin kusipää kuten sä
näätkö mitään mun kädessä
voi älä viitsi nyt itkeä
niin kuin niinä päivinä
joina sä syytit’sun perhettä

mut nehän oli poissa
kun kiusasit mua
sä väitit että mitään
en oo ilman sua
näätkö tän veitsen mä oon teroittanut
miksi sä teit’sen sammutit mut

vielä vähän on aikaa pieni ikuisuus
sano se ääneen se kulta
että mä en oo huono en oo huono
kusipää kun kuolee jossain syntyy uus
mä haluun kuulla sen sulta
että mä en oo huono en oo huono

jää kaikki katsomaan meitä jää
joku räpeltää kännykkää
vieläkö sua hävettää säälittää
kaikki tää mitä teen
mä olin varma et se paranee
asiat selvii kun juttelee
ja niin mä juttelin paljon ja lisää
sä syytit’sun isää

mut sehän oli poissa kun kiusasit mua
sä väitit että mitään en oo ilman sua
näätkö tän veitsen mä oon teroittanut
miksi sä teit’sen sammutit mut

huuto nousee jostain mun takaa
ne kiskoo käteni vierekkäin
konepelti on kylmä kun sillä makaa
mä nään kun sä poistut pystypäin

Liian vaarallista leikkiä

Korkeammalle, kurota vielä vähän ylemmäs, vielä vähän lisää, kyllä mä kannattelen.. ja juuri kun uskallat hieman luottaa, sut pudotetaan naama edellä asvalttiin, sä tunnet kuinka sun kaikki toivo, usko ja luottamus rusentuu murskaksi, ja susta jää jäljelle kasa, joka jonkun taas on kerättävä, jotta pääsisit jaloillesi. Vain pudotaksesi uudelleen.

Tuntuu että jossain meitä ylempänä joku repii narujaan, me ollaan sen sätkynukkeja ja leikkikaluja, joilla se pelleilee, kokeilee paljonko kestetään ja pudottaa kuitenkin maahan liian korkealta.

Jatkuvaa kilpajuoksua huomiseen, kipua, ahdistusta, pelkoa. Yritystä päästä jaloilleen ja liian korkeita pudotuksia

Ihmisenpyörä, jossa sä juokset hullun lailla ja yrität päästä huomiseen