edessä vapaaehtoisen pakon selvittämään miksi mentävä on
se vie ehkä kuukauden tai se vie vuoden
minä palaan kun olen selvittänyt sen
ei ole tärkeää mihin suuntaan menen
tärkeämpää on että vain etenen

ei niin että oisin levoton
sun kanssa hyvä olla on
ehkä se onkin niin
minä itseäni lähden vain hetkeksi pakoon

Kursivoidut kohdat jälleen lainattu kaija koolta, noi vaan tuntuu osuvan niin kohdalleen. Mä tiedän että tällä hetkllä sisälläni vellovan pahan olon syynä ei ole kukaan toinen ihminen, vaan oma pääni, oma ahdistukseni ja tarve repiä itseni irti. Mä en halua tuntea olevani kahlittu, enkä ole ollenkaan varma osaanko edes rakastaa. Mut on runnottu kasaan enkä mä osaa enää tehdä päätöksiä, elää omaa elämääni mitenkään päin. Kaikki tuntuu liian vaikealta.

Päätöksen teot on niitä kaikkein kipeimpiä kohtia elämässä. Ihminen on luonnostaan tosi muutosvastarintainen, kaikki tuleva, outo pelottaa, ellei se jatku samanlailla kuin eilen, toissapäivänä ja viime vuonna.

Ihminen yrittää roikkua menneisyydessä niin kipeästi ettei enää näe eteensä, suoraan edessään olevia mahdollisuuksia. Kuinka usein jätämme asioita tekemättä pelon vuoksi? Pelon, että satuttaa toista tai satuttaa itseään, pelon että saattaa kuitenkin katua myöhemmin.

Liian usein.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *