laitetaan toistemme hiukset leteille <3

”Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta.”

Sä oot mun ängel i rummet, sinä vain minut tunnet.. Jippu, Eva

Joskus suurin rakkaus, suurin onni ja läheisyys ei vaadi parisuhdetta. Joskus paras ystävä riittää, ja on läsnä, tässä ja nyt. Meillä jokaisella on hetkiä jolloin kaipaa tukea, olkapäätä johon upottaa kasvonsa, itkeä itkunsa, kuulla lohduttavia sanoja, nauraa tikahtuakseen ja hymyillä, koska ymmärtää mitä toinen ajattelee jo ilmeen perusteella.

Se on ihmissuhde joita meidän jokaisen tulisi vaalia enemmän, koska niin usein parisuhteen kaatuessa ystävä on kuitenkin se joka pitää pystyssä, kannattelee ja sanoo huomisen olevan uusi päivä.

Ystävyys ei tarvitse määritelmiä, kyllä sen oikean tietää. Toivon että jokainen, kenellä on tälläinen ystävä, ottaa vaikka heti puhelimen kouraansa ja muistuttaa kuinka tärkeä hän onkaan <3

Yksinäiset ruusut hiuksillaan, pellavaa ja kultaa

Tiedättekö mikä on yksi hienoimmista asioista maailmassa? Yksi kauneimmista ja herkimmistä? Se on tosiystävyys. Se, jos sinulla on oikeasti joku johon luottaa, kenen olkapäähän tukeutua, ja tiedät että sama toimii aina molempiin suuntiin. Se on arvokkainta mitä ihminen voi omistaa. <3

”Sinä olet minun siskoni, en tahdo että erkanemme koskaan, tule mua vastaan, oi siskoni mun <3”

Älä koskaan pidä ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Älä lakkaa arvostamasta. Älä unohda. Ole läsnä <3

Levittää huhuu et sust on harmii vaa

Hahha, en kyllä ollenkaan väitä että se on pelkkä huhu. Horoskooppi lupasi että kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, ja se on todella lyönyt vasten kasvoja viime päivinä, vaikka saankin syyttää vain itseeni siitä.

Joskus on tosi vaikea nähdä mitkä asiat on ehkä tarkoitettu menevän tietyllä lailla ja mitkä taas omaa syytä ja itse aiheutettua paskaa. Oon viime päivinä ollut rikki, vihainen, raivona ja taas vaan surullinen. Jotain, mikä on ollut suurinta mun elämässä, suurinta kaikista, on hajonnut kokonaan ja se satuttaa. Mä en tiedä miten jatkaa, mä kaipaan vanhoja aikoja ja yritän käsittää mikä meni vikaan. Mietin omia virheitäni repeatilla pään sisälläni ja mietin miten niitä voisi enää muuttaa tai pelastaa. Mietin riitelemättä jääneitä riitoja, patoutuneita tunteita ja niitä hyviä, rakkaudentäyteisiä hetkiä.

Mä yritän uskoo parempaan huomiseen ja uskoa tän olevan oikein, mutta silti kaikki tuntuu raskaalta, pahalta ja peruuttamattomalta. Miksi musta ei vaan ollut siihen, miksen mä pystynyt enää jäämään suhteeseen ja oleen onnellinen, kuten ennen. Miksi mä rikoin meidät niin pahasti etten enää osannutkaan korjata sitä.

Minä kiitän kyyneleistä ja valvotuista öistä. Kiitän onnenhetkistä, joita muistelemalla jaksan aina huomiseen asti. Kiitän naurusta, kosketuksista, huolenpidosta. Kiitän kihlauksesta. Kiitän arjesta, valmiiksi tehdyistä ruuista, halausista ja siitä miten jaksoit aina nauraa mulle kun en osannut lausua sanoja englanniksi. Kiitän mönkijäajeluista ja hetkistä jolloin sä istuit löylykiulu päässäsi lauteilla ja me naurettiin kuollaksemme. Kiitän että sä etsit mun aina hukassa olleita villasukkia sohvan takaa, että sä pidit mun tukkaa jos oksensin. Mä kiitän sun sanoista ja viesteistä, kiitän hermoista ja kärsivällisyydestä, karaokeilloista, soutumuistoista( joista on romantiikka kaukana, koska mä putosin), kiitän siitä tunteesta jonka mulle aiheutit katsomalla suoraan silmiin. Viime vuodet mun elämässä on olleet kauneimpia, mä olen rakastanut, välillä raivonnut, ollut sun. Mä pyydän anteeksi ja olen enemmän kuin pahoillani että tämä meni näin. Kiitos jokaisesta hetkestä.

Risteyksessä

Tyhjyyden toisella puolella, maailman rantojen yllä leijuva usva. Hämärtyvä kajo kietoo valkeaan verhoonsa, kuin läpitunkemattomaan pumpuliin, ja hetken tunnet leijuvasi kaiken keskellä, kuin odottaen. Mikään ei kestä ikuisesti. Jää jalkojen alla räsähtää tuhansiksi sirpaleiksi juuri kun odotat sen olevan kestävää. Puut kaatuvat vaikka mielestäsi on tyyntä, ei edes tuulenvire tunnu liikahtavan. Kompastut tasaisella polulla, kuin joku olisi kampannut, mutta tiedät olevasi yksin.

Joskus pelko ottaa vallan, seisot yksin pimeän keskellä uskaltamatta liikahtaakaan. Jalkasi tuntuvat muuttuneen lyijypunteiksi joita on mahdotonta siirtää, hengityksesi tuntuu kulkevan koko ajan huonommin, kuin ilma olisi loppu maailmasta, kaikki happi kulutettu ja sinä yksin olisit unohtunut synkän verhon rajalle.

Edessä on tienristeys, kaksi polkua. Vaihtoehtoja. Oikeaa ja väärää, valheita ja totuuksia. Lupauksien pitämistä ja niiden rikkomista. Kaunista ja rumaa. Sinun on valittava niistä se oikea.

edessä vapaaehtoisen pakon selvittämään miksi mentävä on
se vie ehkä kuukauden tai se vie vuoden
minä palaan kun olen selvittänyt sen
ei ole tärkeää mihin suuntaan menen
tärkeämpää on että vain etenen

ei niin että oisin levoton
sun kanssa hyvä olla on
ehkä se onkin niin
minä itseäni lähden vain hetkeksi pakoon

Kursivoidut kohdat jälleen lainattu kaija koolta, noi vaan tuntuu osuvan niin kohdalleen. Mä tiedän että tällä hetkllä sisälläni vellovan pahan olon syynä ei ole kukaan toinen ihminen, vaan oma pääni, oma ahdistukseni ja tarve repiä itseni irti. Mä en halua tuntea olevani kahlittu, enkä ole ollenkaan varma osaanko edes rakastaa. Mut on runnottu kasaan enkä mä osaa enää tehdä päätöksiä, elää omaa elämääni mitenkään päin. Kaikki tuntuu liian vaikealta.

Päätöksen teot on niitä kaikkein kipeimpiä kohtia elämässä. Ihminen on luonnostaan tosi muutosvastarintainen, kaikki tuleva, outo pelottaa, ellei se jatku samanlailla kuin eilen, toissapäivänä ja viime vuonna.

Ihminen yrittää roikkua menneisyydessä niin kipeästi ettei enää näe eteensä, suoraan edessään olevia mahdollisuuksia. Kuinka usein jätämme asioita tekemättä pelon vuoksi? Pelon, että satuttaa toista tai satuttaa itseään, pelon että saattaa kuitenkin katua myöhemmin.

Liian usein.