Se on viis yli liian myöhään..

liian myöhään mistä? Joskus tuntuu, että myöhästyy elämästä. On revittävä irti kaikki, nopeammin että varmasti ehtii. On saatava kaikki, mikään ei riitä. Rakkaus, rohkeus, vapaus, intohimo, pelko nukkua yksin.  Enkä mä tällä kertaa puhu itsestäni vaan aika laajasta osasta ihmisiä, joskin olen ehkä viimeaikoina laittanut asiat enemmän merkille.

Hakeeko jokainen täällä hyväksyntää, että kelpaisi juuri näin? Miltä näyttää ihminen joka olisi täysin Sinut itsensä kanssa, ei tarvisi muiden todistelua siitä?

Uusia aloituksia, lopetuksia, muuttoja, valkoisia valheita, rumiakin sanoja, kaipuuta, kipua, ahdistusta ja kuristavaa tunnetta rinnassa, tarvetta repiä irti kaikki pysyvä. Lääkepaketti keittiön kaapissa, pelkoa avata sitä koska pelkää muuttuvansa zombin kaltaiseksi turraksi ja tunteettomaksi. Halua nauraa, halua elää täysillä, hymyillä, rakastaa, tarttua ja tempautua hetkeen.

Oisko makeeta rankkasateella, että mä sua parvekkeella?

Jatkuvaa tarvetta muuttua, olla erilainen, pukeutua erilailla, meikata toisella tavalla, laihtua,, olla naisellisempi, olla vahvempi  niin fyysisesti, kuin etenkin henkisesti ja toisaalta taas ei. yhtäkkisiä paniikintunteita, liian vahvaa ahdistusta, raivoa, purkautumattomia kyyneleitä, huono omatunto, syyllisyyttä toisen loukkaamisesta, tunne pettämisestä ilman syitä.

Mut jotenkin sait mut vaan tänne Ei mennä täst huutelee

 

isä sanoi älä koskaan, mene retkuun katuroskaan..

Monellakin elämän alueella, tuntuu peruutusvaihde löytyvän silmään muiden sorvatessa ilkeästi, kun yrittää jatkaa eteenpäin. Huolia, itkua, päätöksiä, hymyä, naurua, humalaa. Rakkautta, riitoja, ystävyyttä. Halauksia, suudelmia, puhdasta raivoa. Salaattia, omenaa, pitsaa. Telkkarimaratoonia, karkkia. Lenkkeilyä ja smoothieta.

 

Tilaisuuksia voittaa tai hävitä. Tilaisuuksia tehdä vääriä päätöksiä, impulsiivisia ratkaisuja joita katuu ehkä aamulla keräillessään itseään, tai joille nauraa koska joskus elämä yllättää. pelkoa rakkaimpien puolesta ja uskoa siihen, että kaikki lopulta järjestyy.

Lopulta kun seisot juuri siinä pisteessä, tie entiseen, eiliseen on leveä ja selkeä, pientareet ovat tarpeeksi leveät kävellä ja matka helppo, mutta lopulta perillä huomaat olevasi ei missään. Polku tulevaan, huomiseen on kapea, matkalla on ehkä muutama juurakko joihin kompastua, oja jonka yli hypätä ja liukas tie jossa saattaa kaatua ja saada mustelmia. Lopulta tulevaisuus on kuitenkin etsittävä ja koettava, jokaisen ihan itse, voidakseen kasvaa ja rakastaa. On tartuttava hetkiin, joskus unohdettava järki ja seurattava sydäntään, koska niistä ilon, onnen ja naurun hetkistä saa voimaa sitten sylkiessään multaa suustaan kaaduttuaan elämän kurveissa.

postauksen kuvissa ei ollut tällä kertaa mitään pointtia, ainoastaan se kuinka ne tuovat mulle mieleen muistoja, jotka saavat hymyn kasvoille. Hymyä Sinunkin päivään! 🙂

Hänen lempeä hymynsä voi hetkessä hävitä..

..sun täytyy ymmärtää, olla ihminen ei muuta.

Kaija Koon uusi levy katkaisi blogissa vallinneen radiohiljaisuuden, jälleen. Se, onko hiljaisuus leijunut koko elämän yllä vai vaan täällä bittiavaruudessa, onkin oma juttunsa, johon on hankalampi vastata. paniikkikohtauksia on tullut ja mennyt, töitä on ollut ehkä liikaakin, ollut muuttoa, riitoja, irtiottoja, jälleennäkemisiä, kiirettä, väsymystä, tyhjää ja mustaa pahaa oloa.

Kuitenkin nyt, lenkin ja parhaan ystävän kanssa ajanvieton jälkeen mieli on pitkästä aikaa melko hyvä, alkaa usko palata elämän voittamiseen ja siihen että ehkä joskus saa itseään niskalenkillä kiinni ja hyvinvointiin panostettua hieman enemmän. Nyt en ole jaksanut.

Paremmalla mielellä huomiseen 🙂