Nuori tyttö baaritiskillä..

Jotkut  ei kadu mitään, minä kadun. Kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun. -kaija Koo

Pieni lintu baaritiskillä, sua väsyttää ja kaipaat äitiä.. Tää laulu osu ja uppos kyllä samantien. Joskus vaan kaipaa niitä hetkiä kun oli vielä pieni tyttö ilman huolia, sai iltaisin käpertyä äitin tai isin turvalliseen kainaloon ja nukahtaa siihen. Joskus omasta elämästään tekee ihan turhaan hullunmyllyä, vaikka paljon vähempikin riittäisi. Joskus, kun on kaikista isoin kiire, vauhti päällä ja väsymys painaa niin että itkupotkuraivarit on liiankin lähellä, olisi hyvä painaa elämän pausenappia ja pysähtyä hetkeksi

 

Pysähtyä miettimään niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita, niitä oman elämän kulmakiviä josta kaikki lähtee ja joiden takia aamulla haluaa nousta ylös eikä hautautua sängyn pohjalle kiukutteleen ja masisteleen. Huomaan itsestäni että viime viikolla olin tolkuttoman väsynyt ja esim laihdutukseen ja omaan itseen suhtautuminen oli pelkkää vihaa ja kiukkua. Joskus on hyvä ottaa vähän etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin ja tajuta että ihan oikeasti- elämä on suurempi.

Mun omassa  elämässä ne tärkeimmät asiat ovat ehdottomasti perhe, ystävät ja parisuhde, sekä eläimet. Terveys. Sekä kylläkin myös työ, joskin paljon jäljessä. Hulluinta asiassa on varmastikkin se, että silti useimmiten kaikki muu hautautuu työn alle, ja niin paljon kuin siitä tykkäänkin ja haluan palvella asiakkaani mahdollisimman hyvin, olisi senkin määrä ja tärkeys hyvä palauttaa elämän prioriteettilistalle sen ansaitsemalle paikalle, pois valtaamasta ykköspallia.

Kello rupeaa taas näyttämään iltaa, mä taidan ottaa vielä hetkeksi kirjan käteen ja koittaa herätä huomenna virkeenä viideltä laittamaan valmistumiskampauksia. Energiaa viikkoon ihanat! <3

kuvat jää taas haaveeksi koska mun puhelimen kuvia ei ennä tälle sivustolle saa sopimaan. Perkele.

ne kesälauntait..

kadun reunat kasvaa heinää.. kesä. eikä mitään tekemistä, kaupunki nöyränä sylissä. Sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana… <3 -maija vilkkumaa

DSC_0230

No, tekemistä kyllä on koska töitä pukkaa ihan kiitettävää tahtia ja muutenkin tuntuu että koko ajan on jotain. Kesällä ihminen tuntee kyllä olevansa elossa! Tuntuu että blogi on ollut viimeajat pelkkä valitusvirsi, mutta hei ei mun elämäni oikeesti ole mitään ruokalautasella pyörimistä. Ajatukset toki pyörii niissä mutta lähinnä se kärjistyy tänne kun pääsen kirjoittamaan ajatukset halkipoikkipinoon.

DSC_0016

Tällä viikolla oon käynyt kolme kertaa lenkillä, mikä on ihan hyvä määrä. Tänään illalla testataan kanttia miten pysyä ilman siiderin kaloreita, kun tiedossa on mukava rillailuilta.. Saattaa kantti pettää, mutta enempää en aio juoda kuin muutaman koska huomenna olis tiedossa mummun synttärit ja liikunta- ja saunailta Matildan kanssa, huippua! Ihanaa kun on tiedossa kaikkee kivaa, ja jotenkin toi aamuaurinko vetää suupielet ylöspäin!

DSC_0739DSC_0733

Ihanaa viikonloppua ihanat! <3

ps. tässä kun viimeajan ruokakuviia katsoo niin ei kai ne syömiset ihan rempallaan ole.. 🙂

Oivalluksia ja ihmetystä

Mies takana suukottaa selkääni ja kertoo minun olevan maailman kaunein nainein. Mä alan itkemään, koska en koe ansainneeni noita sanoja. Hetkeä aikasemmin olen seissyt peilin edessä ja kironnut itseni alimpaan helvettiin koska mun ulkonäkö ei kelpaa, olen liian iso.

Silti todellisuus laittaa vähän naurattamaan. On ilta, mun ruokavalio on ollut terveellinen koko päivän. Takana on yli 500 kaloria polttanut tunnin lenkki, ja päivän ruokavalio kuuluu näin;

aamupala: ultra shake ja mustikoita                                                                                    lounas: kanasalaatti                                                                                                                 välipala: kauraleipä ja nektariini                                                                                         iltaruoka: jauhelihakeittoa ja pala varrasleipää.

Kaloreita ruokavaliosta n. 1500. Eli oikeastaan olen elänyt juuri sellaisen päivän mikä mulla tavoitteena onkin, enkä kuitenkaan osaa olla tyytyväinen.

Oivalsin tässä yksi päivä, kuinka mulla on jotenkin kaksi vaihdetta tässä laihdutusprojektissa. Joko mää yritän hyväksyä itseni ja mennä rennommin, jolloin mitään edistystä ei tapahdu, tai vaihtoehto kaksi; mä vedän tiukkaa linjaa inhoten itseäni koko ajan enemmän ja enemmän, piiskaan, syyllistän ja häpeän. Tästä seurauksena mulla on paha olo, väsyttää kun öisin mietin miten elää seuraava päivä tarkemmin, mietin miten kehtaan töihin pukeutua.. Toisaalta ihan hullua, koska kyllähän elämäntapamuutoksen täytyisi edes jossain määrin näkyä henkiselläkin puolella, mielellään positiivisesti. Mun tarvisi opetella, muten samaan aikaan hyväksyä itsensä ja silti laihduttaa ja pyrkiä kauniimpiin mittoihin. Jotenkin väsyttää niin ettei tahdo saada ajatuksista kiinni…

Illalla pitäisi päästä kuitenkin heppaileen <3

Kun kroppa ei toimi kuten pitäisi

Oon tässä nyt puolitoista viikkoa laskenut pilkuntarkasti kaloreita, koska olen ajtellut että ehkä huijaan itseäni ja syönkin enemmän kuin kuvittelen, kun paino ei laske. Tämä aika on todistanut sen mitä oon itsekkin aatellut- en syö liikaa. Kalorit on olleet joka päivä n. 1500-1850, ja olen harastanut liikuntaa tänä aikana. Näillä kalorimäärillä painon pitäisi laskea koko ajan sillä kokoiselleni ja painoiselleni naiselle sopiva laihdutuskalorimäärä olisi n. 1900 kcal. Mä en tällä hetkellä yhtään ihmettele pussidieettien suosiota vaikken niissä itse näekkään järkeä, mutta tottakai ihminen alkaa kaivata jotain ratkaisua kun ei paino kerran putoa.

Mä olen yhtäjaksoisesti ainakin puoli vuotta yrittänyt pudottaa painoa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Panostanut lounassalaatteihin joka ikinen päivä, lykännyt jauhelihakeittoon niin paljon parsakaalia että mies on yökkinyt, ja korvannut ateroita ultra shake-juomilla, jotta kalorit jäisivät matalaksi. Selvästikään tämä ei riitä. Viikonloput on usein mennyt liikaa viinan kanssa läträtessä mikä tietysti omalta osaltaan hidastaa aineenvaihduntaa ja tuo hullunlailla kaloreita. Viikolla olen syönyt vähemmän. Tällä hetkellä vitutuskäyrä huitelee jossain katon yläpuolella, tuntuu että aivan sama mitä teen, en onnistu koskaan. Tietysti vanhat tavat alkavat houkuttaa ja ajatus syömättä jättämisestä kuullostaa samaan aikaan houkuttelevalta, ja kuitenkin tietää sen olevan kaikkein tyhmintä, koska aineenvaihdunta hidastuu, yöunet heikkenee entisestään…. Noup.

Mä aion jatkaa kaloreiden laskemista vielä, jotta saan mahdollisimman rehellisen kuvan pitkältä aikaväliltä. Tiedän että kaloreiden pudottaminen pienemmäksi sotii kaikkia hormonitasapainon oppeja vastaan, mutta juuri nyt en oikeastaan keksi muuta. Mieli on ollut vähän maassa ja perustunteena äkäisyys, omasta epäonnistumisesta, kehityksen paikallaan junnaamisesta.. Oon miettinyt myös Foreverin C9-kuurin läpikäymistä ns. alkupotkuna.

C9 on siis elimistön puhdistuskuuri jolla on tarkoitus saada kuona-aineet liikkeelle ja laihdutus käynnistettyä. Pari ekaa päivää on kokonaan ilman kiinteetä ruokaa,vain yhden ultra shaken varassa, ja sen jälkeen ruokaa lisätään pikkuhiljaa. Pelkään jotenkin että täysi syömättömyys aiheuttaisi hirveen ahmimisen, ja jotenkin ajatus noin tiukasta kuurista pelottaa. Jotenkin haluaisin kuitenkin huomata eroo kropassa!

Näihin tunnelmiin, mää lähden nyt töihin. Heido!

Kesä!

Päässä heittää ajatukset laihduttamisesta, treenaamisesta, itsensä hyväksymisestä yms yms sellaista häränpyllyä etten millään saa sitä siirrettyä sanalliseen muotoon tähän ruudulle. En oikein tiedä itsekkään mitä ajatella, paitsi että tottakai tavoite timmimmästä minusta kytee pohjalla kirkkaana. joskus on kuitenkin hyvä mennä kauas nähdäkseen lähelle, ja muistaa hetkeksi mitä muuta tässä oman navan tuijottamisen ympärillä on, esimerkiksi maailma.

Tää viikko on ollut tosi vauhdikas ja nyt tuntuukin että ensi viikon vois ottaa vähän rauhallisemmin jotta ehtisi touhuilla myös kotona ja koiran kanssa. Mutta tähän postaukseen ajattelin kerrata viikon tapahtumia, koska uskokaa tai älkää mun elämässä tapahtuu muutakin kuin jatkuvaa ruoka-kroppa-ruoka-liikunta-eitästämitääntuu- ajatusten pyörittelyä

Maanantaina olin töissä kymmenisen tuntia, jonka jälkeen lähdin tätini Heidin kanssa ajaan sen hevosella mummulaan. Ajeltiin puolitoista tuntia, höpöteltiin ummet ja lammet, naurettiin ja mä mietin että tää on niin elämää! <3 kotona olin vasta liian myöhään ja hipsin hiljaa Mikon kainaloon nukkumaan.

IMG_20160515_130014
hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaset 😀

IMG_20160515_130111

Tiistaina vein aamulla koiran hoitoon appivanhemmille (tai wannabe-sellaisille :D) ja ajelin töihin. Töistä pääsin jo viiden jälestä ja meninkin sitten navettaan ilta-askareille. Hoidin pikkuvasut ja isommat mullikat pihatossa, siivosin paskat ja kuivasin lehmät. Tehtiin vielä appiukon kanssa ruuaksi sösserömösseröä, joka on siis meijän iskän nimitys munakkaalle jossa voi oikeestaan olla mitä vaan. Meillä siinä oli kanamunaa, punajuuripihvejä ja makkaraa. Ehtoolla ajeltiin Riksun kanssa kotiin ja nautittiin ajatuksesta että keskiviikkona on vapaapäivä.

DSC_0405

Keskiviikkona mulla oli pitkästä aikaa aika varattuna hierontaan ja josta suuntasin taas mummulaan. Ajettiin pari hevosta ja kävin vielä yhden kaverin kanssa lenkillä, ja illalla saunottiin. Oli ihan huikea päivä, noi hevoset on vaan niin mahtavia otuksia ettei mitään järkee, ja niiden seurassa on ihminen onnellisimmillaan <3

Torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Musta taas tuntui että torstai oli toivoton hullunmylly, mutta illalla juteltiin pari tuntia mun ihanan ystäväni kanssa mökillä, ja oli ihana mennä kotiin nukkumaan kun mieli oli hyvä ja olo kevyt. Joskus on ihanaa paasata oikein kunnolla!

 

Perjantaina työt venyi taas hirveän myöhään ja olo alkoi olla niin väsynyt että ilta meni lähinnä kiukutellessa ja riidellessä. Mulle ei näin hektiset päivät sovi vaikka tekeminen onkin mukavaa, oon nimittäin väsyneenä oikein paskapää. Kävin niin ylikerroksilla ettei nukkumisestakaan tullut mitään eli lauantai-aamuna sai suunnata töihin melko väsyneillä fiiliksillä. Onnistunut, haastava tukkaprojekti sai kuitenkin hymyilemään ja töiden jälkeen oli ihana vetää ensimmäistä kertaa kesässä maksimekko päälle ja lähteä paljain varpain 3-vuotiasta Ottoa juhlistamaan. Kotona olin jo ennen seitsemää ja oli ihana vain kölliä ja katsoo telkkaria koko ilta.

Tänään, sunnuntaina lähdettiin kaverini kanssa puoli yhdeksän maissa tallille ensin auttamaan kisavalmisteluissa ja sitten suunnattiin katseleen estekisoja Milli-tallille Huittisiin. Reissu vähän venähti ja kilsoja tais tulla parisataa, mutta kotona suunnattiin vielä koirien kanssa puolentoista tunnin lenkille sortsit jalassa, auringon paisteeseen. Ihana kesä! <3

DSC_0419

Tää viikko on ollut ehkä liiankin vauhdikas ja ensi viikolla olis kiva ehtiä viettää enempi aikaa Mikon ja Ricon kanssa ihan kotona <3

”kesä, eikä mitään tekemistä,kaupunki nöyränä sylissä..  <3” -Maija Vilkkumaa

Laihuus= tyytyväisyys?

Mä aloin miettimään tänään töissä, kyseenalaistamaan omia ajatuksiani. Katselin peilistä harmistuneena jenkkakahvojani ja mietin miten olen edelleen tällainen. En tiiä mikä mun päässä on naksahtanut virheasentoon, koska jotenkin edelleen ajattelen automaattisesti että laiha=kaunis, ammattitaitoinen, pärjäävä… Minä en. Oikeasti tiedän kuinka tyhmältä ajatukset tuntuu tässä ääneen kirjoitettuna, ja kaikista tyhmimmältä tuntuu se etten ajattele näin mistään muusta kuin itsestäni. Oon mielenkiinnosta nyt viikon laskenut kaloreita muuttamatta perussyömistäni  mitenkään. Niitä on tullut päivässä 1450-1850, vähän liikunnasta ja aktiivisuudesta riippuen. Tällä kalorimäärällä painon pitäisi koko ajan laskea hieman, jos keho toimisi optimaalisesti. Proteiinia on tullut n. 1,5 g/painokilo, joka sekin pitäisi olla kohtuu hyvä määrä. Kasviksia on joka päivä ollut vähintään 400g.

Ostin karkkipussin kaupassa käydessäni, ja otin kaksi turkinpippuria sohvalle lösähtäessä. Takana oli 11 h työpäivä, ja olo ihan naatti. Imeskelin karkkeja ja mietin että mitä hittoa? Että joo, nää maistuu hyvältä mutta mitä sitten, mikä järki tässä on? Imeskellä sokeriklönttejä ja taas huomenna aamulla seistä peilin edessä tuijottamassa pettyneenä omaa vartaloa.

Kuvahaun tulos haulle strong is the new skinnyonko näin?

Tiedän ettei ole vaarallista ostaa perjantaina karkkia, kun sitä ei kuitenkaan arkipäivisin tule syötyä. Mutta niin kuin punttimimmi.fi blogissa Natalia kirjoitti, miksi ihmeessä kaiken pitäis olla niin ihanaa?

Pitääkö laihduttamisen olla ihanaa vai riittääkö se että lopputulos miellyttää? Onko ylipäätään hyväksyttävää laihduttaa vain upeempi ulkonäkö tavoitteena vai pitäisikö pohjalla olla kuitenkin hyvinvointi ja terveys? Entä jos pienet vaatteet motivoivat parantuneita veriarvoja enemmän? Entä jos lihastreenin motivaattorina on seksikkäät selkälihakset tai timmi vatsa, eikä se kuinka paljon kevyemmin kauppakassit kulkevat käsissä? Kuka päättää mikä tavoite on oikea ja mikä väärä? Ja miksi meidän päähän on iskostettu että vain laihuus kelpaa. Mä haluan olla minä, nytkin.

Ja ehkä vielä se tärkein kysymys; Miksi laihuus tekisi minut onnelliseksi, jos en siltikään osaa rakastaa itseäni? Siinäpä ajatuksenvirtaa perjantaiehtooseen, mää alan nyt koisimaan, huomenna kello soi kuudelta.

 

Vauhdikasta viikkoa!

Tiistaiehtoota elellään ja huomenna olis vapaapäivä. Täsä on kyllä ollukkin niin kiireinen viikonalotus, että tekee hyvää! Eilen kun pääsin puol seiskan aikoihin töistä, lähdin mummulaan ajamaan tätini kanssa hänen hevostaan. Ajo-ohjat oli kädessä ekaa kertaa ainakaan viiteen vuoteen, eikä naurusta tahtonut tulla loppua kun Leimu tallusti matovauhtia ja piereskeli häntäänsä nostellen 😀 Noo, saatiin me kyllä vähän vauhtiakin matkaan, ja kaikista parasta oli höpöttää, nauraa ja nauttia vankan suomenhevosen kyydistä. Tehtiin vähän iltatallia ja olinkin kotona vasta kympin jälkeen. (Normaalistihan kiskon sikeitä siihen aikaan :D)

Tänään vein aamulla Ricon mun miehen vanhemmille hoitoon, ja viimeisen asiakkaan peruttua tulonsa, pääsinkin töistä jo ajoissa viiden aikaan. Ehdin ilta-askareille navettoon, jossa vierähti pari tuntia aika haipakkaa. Lypsämisen jätin  appiukolle mutta mullien ruokinta, lehmien ruokinta ja paskan lappaminen veivät nekin oman aikansa. Rico käveli Euroopan omistajan elkein lehmien takana käytävällä ja joi vielä kaikki kissojen maidotkin 😀

Kello on puoli kymmenen ja haukottelen siihen tahtiin sohvalla että taidan valua kohta nukkumaan. Huomenna olis tiedossa hieroja, heppahommat mummulla ja lenkki kaverin kanssa, kyllä taas saa aika matalalentoo mennä paikasta toiseen mutta onnesta vaan ihania juttuja <3 Kyllä noi eläimet on vaan aika mahtavia <3

ps. kuvia olisin laittanut, mutta meikäplikan tekniset taidot ei riitä kuvien siirtoon kännykältä koneelle eikä ukko ehdi auttamaan kun tulee Suomen peli. Tuuletuksesta päätellen Suomi johtaa 🙂

Rauhoittumisen paikka

Kello tulee kohta puoli kaksitoista sunnnuntain aamupäivänä. Istun huppari päällä ja kollarit jalassa, hiukset vielä yön jäljiltä letillä, ja syön aamupalaa. Varttia aiemmin olin vähällä purskahtaa itkuun hukattuani yhden töihin liittyvän post it-lapun, käännettyäni koko keittiön väärin puolin, enkä sittenkään löytänt sitä. Huomaan käyväni ihan ylikierroksilla, kun itkupotkuraivari on niin herkällä. Takana on pitkä työviikko, ja tääkin aamu alko tilausten purkamisella ja laskuhommilla. Nyt menee vähän liian lujaa. On aika koomista, että ihminen, joka periaatteessa saa itse määritellä työaikansa, laittaa silti kalenteriinsa minuuttiaikataulun eikä osaa rajata työaikaa normaaliin kahdeksaan tuntiin. Yhdeksän tunnin päivinä mietin olisko pitänyt tehdä enemmän töitä, riittääkö tää. perjantaina kahentoista tunnin jälkeen suljin liikkeen oven ja matkalla kotiin vain itkin. Väsytti, tuntuu että pitäisi ehtiä hallita koko maailmaa enkä osaa antaa minkään vain lipua omalla painollaan.

Painosta puheenollen sekin ressaa mua, tai ei niinkään paino vaan se etten ole laihtunut pätkääkään eikä millään huvittaisi elää vain raaka-aineita punnaillen tai kaloreita laskien. Mä haluan elää rauhallista elämää ilman järjetöntä päänsisäistä kaaosta täysin turhista asioista.

Mä aion möllöttää tän sadepäivän kullan kainalossa sohvannurkassa, käydä pitkällä kävelyllä kumpparit jalassa enkä huolehtia tai murehtia mistään. <3

ps. Eilen selventyi taas ne elämän perusarvot, kun kummipoikani kapsahti kaulaan, antoi suukon poskelle ja sanoi; Kikka, sinä olet niin rakas <3

 

onnellisuutta

Mä pääsin tänään kaverini Saaran kanssa tallille iiihan liian pitkästä aikaa, ja hevosen selkäänkin ekaa kertaa yli vuoteen. Ennen tätä tahatonta taukoa hevoset kuuluivat lähes jokapäiväseen elämään n yhdeksän vuotta. Se tunne tänään kun sain jalustimet jalkaan ja kevyt pohkeiden painallus riitti saamaan ison eläimen rytmikkääseen käyntiin, noti mut kyllä ihan taivaisiin. Mä tunsin olevani niin kotonani, etten tiedä mitään muuta paikkaa maailmassa jossa olemista rakastaisin tuolla tavalla kuin hevosten parissa

Hevosen ja heinän pehmeä tuoksu, karsinoiden siivoamisen turvallinen rutiini, satulan narina ja nahan sekä valjasöljyn tuoksu, kavioiden kopina soratien pinnassa, tyytyväinen hörähdys.. <3 Toi on juuri sitä mitä mä elämääni kaipaisin enemmän kuin mitään muuta! Ihan sama laihtumisesta, tai mistään jumpista jos vaan pystyisin sen hepan hankkimaan. Ei mikään maailmassa korvaa sitä<3

Täytyy alkaa pehmittää appiukkoa josko niitten navetan yhteyteen sais karsinankin….

minä ja entinen hoitohevoseni Silvori kuusi vuotta sitten 🙂

Uuden opettelua koko elämä

Mulla räsähti murtuma kyljessä lauantaina taas astetta pahemmin ja liikunta on nyt nollissa, jälleen koska pelkkä oleminen sattuu jo pirusti. Puhuin tänään yhden asiakkaan, joka sattuu olemaan pt, kanssa aiheesta koska hänelläkin on tullut pakollinen reenitauko sairastelujen takia. Harmittelin asiaa kunnes kuulin ehkä yhden fiksuimmista lauseista;

”Älä harmittele tollasta mille et voi mitään, vaan ota se oppimistilanteena. Tee jotain sellasta mihin sulla ei muuten oo aikaa tai mitä et tekisi!”

Se avas jostain syystä mun silmäni ja havahduin jostain kuplasta. Tein töiden jälkeen jauhelihakeittoa kerrankin huolella, pelkän kanasalaatin tai jauhelihamakaroonimössön sijasta, ja sitten istuttiin naapureiden kanssa höpöttämässä ja nauramassa terassilla ilman kiirettä mihinkään. Elämää on ilman urheiluakin, ja ruokavalinnat voi silti tehdä viisaasti, vaikkei pystykkään nyt harrastaan liikuntaa. Tänään vanha Kikka astui taas esiin hetkellisesti, kun mainitsemani pt istui parturintuoliini. Ajattelin heti kuinka noloa on, etten ole tikissä ja kuinka mä näytän lösöltä ja huonolta ihmiseltä. Sitten tajusin etten mä voi ajatella niin, en mä pyri yhtään mihinkään muiden takia, kun vain itseni. Jossen mä kelpaa näin niin ei voi mitään. Kaikista naurettavinta asiassa tietysti oli se, ettei tämä kyseinen nainen luultavasti ajatellut sitä ollenkaan, eihän muakaan kiinnosta toisten kilot.

1453744751139

Tiedän mitä on, tiedän mitä on kantaa unelmaa, joskus toivoton vaikkakin se on taivas kimaltaa Yllä kauan ollut on selkäpuoli auringon

Vaihdoin eilen puhelinta kun omani sanoi sopimuksensa irti, ja löysin laatikosta neljä vuotta vanhan varapuhelimen. Aloin selaileen kuvagalleriaa, ja tulin surulliseksi. Kuvia lähinnä vaaán lukemista, vertailukuvia vatsasta, kuvia salaateista ja rahkoista, ruokapäiväkirjan sivuista.. Lähinnä päällimmäinen tunne oli se jäätävä ressi joka mua jo sillon painoi, se tunne kuinka pitäisi muuttua joksikin muuksi, laihemmaksi, lihaksikkaammaksi, kauniimmaksi, vahvemmaksi.. Aina joksikin muuksi kuin mitä mä olen.

DSC_0501

Mä olen kyllästynyt kuvia katsomaan, kyllästynyt sivusta seuraamaan ja elämään jossakin Mä en vielä ole toivoa heittänyt olen tässä, kiinni tartu nyt, oo tartu kiinni nyt     -juha tapio

Mun ystävät ei vaadi mun laihtuvan.  Mun asiakkaat ei vaadi sitä. Mun mies ei vaadi sitä. Perhe ja läheisetkään eivät vaadi sitä. Mulla on ystäviä nytkin, mulla on töitä, pieni perheeni ja koti, vaikka mulla on vyötäröllä makkara jos toinenkin. Mulla on naapureita joiden kanssa nauraa ja höpötellä, ihmisiä kelle kertoa syvimmätkin tunnot. Ei mulla pitäisi olla aihetta jatkuvaan ressiin kuin oman pienen pääni sisällä. Mä saisin olla tyytyväinen ja onnellinen nytkin, vaikken olekkaan niin fit mitä kokisin tarpeelliseksi. Ei ihmisen minäkuva saa olla oikeasti kiinni muutamasta kilosta tai siitä jos joutuu pitämään taukoa liikunnasta. Mä olen kyllästynyt ainaisiin tavoitteisiin ja ruokaohjelmiin, mä haluan elää nyt ja olla sitä mitä mä olen.

Koska ihan oikeasti, elämä on nyt! Ja se on niin paljon muutakin kuin superdieetin ohjeet jääkaapin ovessa. Muista, ettet Sinä ole velvollinen muuttamaan itseäsi kenenkään muun takia. Ole oma itsesi, koska kaikki muut ovat varattuja, on joku viisaampi maininnut 🙂