..ja sitten syliin ottaa pienen keijun jonka siivet kasvavat, mua ne kantoivat<3 -kaija koo
Kuunnellessani eilen tuota laulua, aloin miettimään suhdetta vanhemmuuteen ja omiin vanhempiini. Meillä on aina ollut hyvät välit, eikä murkkunakaan montaa kertaa tapeltu, tietysti välillä mikä kuuluu asiaan. Ennen kaikkea mä olen kiitollinen mun äitelle ja iskälle, että ne on vieläkin mun tukena ja apuna aina kun sitä tarvin. Äiti on yleensä samantien mukana ideoissani vähintään yhtä innokkaasti kuin minä itte, iskällä taas kestää hiukan aikaa kun se ihmettelee ja kyseenalaistaa onko tossakaan mitään järkeä, mutta kyllä se silti ensimmäisenä oli pesupaikan putkia virittelemässä kun kerroin että päätös liikkeestä on jo tehty.
Mulla on äiti, joka auttaa moppaamaan liikkeen lattian kun multa murtui kylkiluu. Äiti, joka silittää tukkaa jos mä makaan kuumeessa omassa kotona. Äiti joka ei koskaan arvostele, kyseenalaista eikä lyttää valintojani, vaan tukee niissä pyyteettömästi eikä koskaaan sano; ”mitäs mää sanoin”, vaikka siihen silloin tällöin olisi aihettakin.
Mulla on iskä joka rakensi mulle keppihevostallin omaan liiteriinsä jouluaaton aamuna, kun olin kymmenen vee. Iskä, joka tuli tallille irroittamaan hoitohevoseltani kenkiä, kun en itse saanut vasaraan tarpeeksi voimaa. Iskä, joka osaa korjata ja rakentaa mitä tahansa. Iskä joka pitää aina mun puoltani.
Enkä mä voisi olla kiitollisempi <3