Viime yönä kun en saanut unta, mietein elämää.. Mietin kaikkea ihanaa mitä eiliseen päivään mahtui. Ensimmäinen asia oli aamupäivällä onnellinen asiakas joka halasi ja kiitti kun löysimme vihdoin vaihtoehtoisen värin joka toimi hänen allergisoituneeseen päänahkaan. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla kun tekee työnsä niin hyvin kuin mahdollista ja saa siitä parhaan mahdollisen kiitoksen. huippua <3 Suljin liikkeen viiden maissa ja lähdin moikkaamaan kummipoikaani ja vein hänelle pienen nimpparilahjan. -lemmikkini!, huudahti nelivuotias pikkujätkä ja antoi märän suukon keskelle suuta. Leikittiin lääkäriä, pikkuautoilla ja tehtiin taideteoksia muovailuvahasta. Se rakkauden määrä oli oikeasti ihan käsinkosketeltavaa minkä mä tuota lasta kohtaan tunnen.
Eiliseen päivään ei kuulunut ennen iltaa oikeastaan ainuttakaan hetkeä, jolloin olisin ollut onnellisempi, rakastetumpi, parempi ihminen vaikkapa viisi kiloa hoikempana. Se oli hyvä muistutus itselleni, etten nosta asiaa elämää suuremmaksi. Toki olisi kiva kun saisi katsoa peiliin ja oikeasti tykkäisi näkemästään, tai että ei peilaisi itseään suihkun oveen ja miettisi että hyi mikä kroppa. Sen takia haluankin aloittaa Fit-ohjelman ja saada itseni oikeasti myös fyysisesti tuntemaan itseni itsevarmaksi, näyttää nätiltä ja timmiltä. Ei se silti saa olla kenenkään elämänarvo.
Eikä FITtiä kannata aloittaa jos oma asenne on väärä, tai jos joka asia tuntuu kurjalta ja luopumiselta. Yritetään siis etsiä liikunnan ilo, saada onnea kevyemmästä olosta ja saada se voittajafiilis esiin! Tälle päivälle on lenkki tehty ja uimassa ajattelin vielä ystäväni kanssa käydä. Tulee vähän kompensoitua liikkumatonta loppuviikkoa. Näpit polttelee jo päästä käsiksi fit-pakettiin, toivotaan että posti olisi jo huomenna tuonut sen mukanaan 🙂
